maanantaina, joulukuuta 12, 2016

Massavaikutus

Kesää seurasi syksy kirpeän kuulaine aamuineen ja hiuksia pörhöttävine puhureineen. Ilmassa tuntui lupaus muutoksesta ja aivan sen vanavedessä haikeus. Päivät kuluivat toimissaan, mutta iltaisin minä istuin ja neuloin levottomuutta sormistani.

Syntyi huivi. Vironvillasta, iso kuin mikä. Mallia varten yhdistelin useampaa huivia ja annoin mennä niin paljon kuin lankaa riitti. Sitähän sitten riittikin, 200 gramman kerässä. Huivi yltää harteille heitettynä kevyesti takamukseeni asti. Parhaimmillaan se on kääriytymisessä, töissä kun osaa olla näillä pakkasilla välillä melkoisen koleaa.


Syntyi uusi neuletakki tytölle kyllin pitkillä hihoilla ja tarpeeksi alas laskeutuvalla mallilla. Se koostui pääosin vanhojen projektien jämälangoista, mutta mikäpä muu paremmin sateenkaaren väreissä tanssivalle lapselleni sopisikaan? More is more, joten napitkin kaivoimme mummin nappilaatikosta, jokaisen eri väriä. Tämänkin tein kokonaan pyörönä ja humaltuneena aiemmasta menestyksestäni, steekkaamalla. Raks vain ja leikkasin valmiin pötkötakin edestä auki voidakseni tehdä nappilistat. Harjoittelu näköjään auttaa eli tästä tuli parempi kuin edellisestä. Mallia ei ollut, vaan menimme reilusti fiiliksellä.



Koska olen hukannut vuodessa kahdet kämmekkäät, tein silkkivillasta uudet. Tosin nyt näin vähän jälkikäteisenä viisautena olisin valinnut ehkä väriksi vähän vähemmän aran. Hienon naisen hansikkaat eivät sovi sille naiselle, joka sohii innostuessaan multaa ja maata. Noh, kestävätpä testatusti pesutkin hyvin.


Huomasin myös, että minulta uupuvat paksut lapaset. Joskus vannoin, etten tee enää itselleni kuin onteloneuleena lapasia. Näköjään kaikenlaisten lupaileminen kannattaa, sillä nämä ovat olleet täysmainiot ja käytössä heti ensimmäisestä päivästä lähtien jatkuvasti. Onteloneule on kyllä jatkossakin lapasneulesuosikkini numero yksi.


Käväisin Tallinnassa muutaman yön reissulla ja anoin vierailulupaa laivamatkaa edeltäväksi yöksi vanhan ystäväni luota. Silkkivillakerä kaapissa huusi hänen nimeään ja vain vähän hymyillen neuloin hänelle Annis-huivin. Lempinimeäni kantava huivi toivottavasti lämmittää hänen harteitaan kauniina kesäiltoina ja muistuttaa samalla minusta sekä kaikista jakamistamme seikkailuista.



Pitsireunus pingotuksessa

Joulun lähestyessä olen siirtynyt tekemään jouluneuleita sekä tietysti paketteihin kaikenlaista muutakin. Ohjelmassa on ollut niin suolasaippuaa kuin muitakin kosmetiikkajuttuja. Osa on tullut täydentämään ihan omaa kaappia ja sen vajauksia. Jotenkin on ollut erityisen kiva pitkästä aikaa tehdä saippuaa ja jännittää, miltä halko leikattuna näyttää.

Ylhäällä suolasaippua, alhaalla romanttisia ruusuja ja marmoroituja paloja
Voidepaloja talvi-ihon hellimiseen
Huulirasvoja, joita en edelleenkään osaa kaataa täyteen

Överisaippua, jossa kokeilin mm. kaikkea

Sellaista olen siis touhustellut syyspäivinä odottaessani, että arkikuviot jotenkin selkiytyisivät täällä. Ehkäpä nyt pääsisin taas hissukseen kiinni normaalimpaan postaustahtiin. Oikein ihanaa joulunodotusta kaikille!

2 kommenttia:

Tuulikki kirjoitti...

Kovasti olet saanut aikaiseksi. Upea on villahuivistasi tullut. Kelpaa siihen kääriytyä. Neuletakin leikkaaminen auki on minulle ihan uusi tuttavuus. Nimikkohuivisi on myös upea. Saaja muistaa varmasti sinua lämpimin ajatuksin.

Annis kirjoitti...

Tuulikki, tuo huivi on niin överin iso, että alkuun pohdin päätyykö oikeaan käyttöön lainkaan. Talvipakkasilla se osoittautui kuitenkin lähes lyömättömäksi.

Minä olen vähän ihastunut tuohon aukileikkailuun. Nyt olen nelisen villatakkia tehnyt tekniikalla ja tulee hyviä. Neulominen on myös helppoa, kun saa kirjoneuleet sun muutkin posotella menemään vain pyörönä. Kannattaa joskus kokeilla!