keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Matkahuivi

Se pinkki huomiohuivi matkasi sittenkin lopulta siskotuiselle. Tilalle piti saada jotakin itselle. Lämmintä kauniilla mallilla ja kätevällä toteutuksella. Mutta ei liian simppeliä, joku juju siinä olla pitää. Näillä saatesanoilla (sekä uudella kaudella Miss Fisherin murhamysteerejä) päädyin neulomaan Orchid cowl-tuubihuivin.
Aamulla Helsingin metrossa
Sen kuvaaminen sitten vähän niin kuin jäi, kun huivi muutti heti puikoilta kaulaan. Joudutte tyytymään ihan näihin omaotoksiin huivista sekä sen ärsyttävän tyytyväisestä omistajasta. Huivi pääsi kuitenkin neitsytmatkalleen joitakin viikkoja sitten, kun myyrysin töiden merkeissä pitkin Suomen luonnontieteellisiä museoita.

Bussimatkalla iltapäivästä kohti Tamperetta
Tampereen illan viiletessä
Malli: Jo Strong, Orchid Cowl
Lanka: Louhittaren luolan Tuulen tytär, sävyssä Nurmi
Muuta: Lanka oli aika ihana. Malli helppo ja nätti. Neuloja tyytyväinen.

Muissa projekteissa olivat taas viralliset syystaminetalkoot lapselle. Vanhat villasukat istuvat vielä, mutta pipot ja kaulaliinat eivät niinkään. Niinpä neuletakkiprojektini ylijäämät päätyivät lopulta hatuksi ja huiviksi lapsukaiselle.

Malli: Ullaneule, Pia Tuonisen Korvikas
Lanka: Nyt pitää tunnustaa, että vyöte oli niin visussa tallessa neuletakkiprojektini raportointia varten, etten sitä paikallistanut enää.
Muuta: Hauska välipala.

2 kommenttia:

Hilmukka kirjoitti...

Kaunis vihreä lanka huivissa. Ohuelle tuubihuiville olisi kyllä tarve täälläkin, se olisi niin helppo jättää kaulaan sisällä. Nyt vaan on flow päällä joululahjoista ja myyjäistuotteista, joten neuleet itselle saavat nyt odottaa. Ajatella, 2 kuukautta jouluun! :)

Annis kirjoitti...

Hilmukka: Lanka on aivan ihana, sekä tuntumaltaan että väriltään <3 Olen vähän kateellinen tuosta joulutapahtumastanne, tuntuu olevan kiva hengeltään sekä tuovan iloa valmisteluissaan :)