keskiviikkona, toukokuuta 27, 2015

Kesää odotellessa


Kelit lämpenivät vihdoin meilläkin päin ulkoilua suosiviksi. Eilen olikin ihana päivä maastossa, kun olin opettamassa pajalla. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja luonnossa oli kiva kulkea. Kun pääsimme takaisin pajalle, totesimme yhtenä rintamana, että kyllä sen kasvinäyttelyn voi rakentaa sinne pihallekin sisätilojen sijasta. Niinpä lekottelimmekin ulkona koko päivän.
Töistä tullessani hain tiitin hoidosta ja jatkoimme lähes suoraan tytön kanssa apteekkiin ja leikkipuistoon isän jäädessä lukemaan tämän päivän tenttiin. Vasta kun kello alkoi lähestyä iltaa, hiippailimme kotiin saunomaan. Ihana aurinkoinen päivä täynnä naurua ja lämpöä. Samalla kun lapsen peitteli vuoteeseen, iski taas kaiherrus sisimpään. Ei ole kuin kuukausi siihen, kun meidän perheemme pitää hajaantua hetkeksi kahteen eri osoitteeseen. Miten minä selviän ilman näitä? Miten nämä selviävät ilman minua?

Tiedän järjellä, ettei huolta sinällään ole, mutta samalla sydän huolehtii itsensä kipeäksi. Toivottavasti saisimme pian käytännöt rullaamaan ja selvitettyä epävarmoina olevat yksityiskohdat. Mieleni tahtoisi jo tekemään uusia kiehtovia juttuja töiden saralla, mutta sydän huokailee muutosten edessä. Ei ole muutenkaan helppoa katkoa vanhoja siteitä ja liikahtaa kohti uutta. Vaikka muutos olisi toivottu, se koskee aina. Olenkin koettanut toivottaa kivun tervetulleeksi. Se kertoo siitä, että olen tehnyt asioita oikein ja rakastanut ihmisiä ja asioita ympärilläni. Nyt niiden ja turvallisten rutiinien menettäminen koskee, mutta niin sen kuuluukin koskea. Vain sen läpikäymällä voi toivottaa uudet asiat tervetulleiksi sydämeensä.

Surun vastapainona sisälläni palaa myös intomieli. Uusi kaupunki on aina uusi seikkailu. Sisäinen seikkailijani hyrisee, kun se pohtii, miten paljon uusia polkuja tutkittavaksi ja asioita koettavaksi edessäni on. Voin tehdä, voin kokeilla, voin etsiä. Myös työn tuomat uudet seikat tuntuvat kutkuttavilta. Saan tehdä niin montaa sellaista juttua, jossa olen hyvä ja josta pidän.


Virkkailin tytölle vielä hankien ollessa maassa auringonpaistetta myssyn muodossa. Tarkoituksena oli tehdä kesähattu, jota voisi käytellä päätä suojaamassa. Mokoma on ollut laatikonpohjalla jo pidemmän tovin, mutta eilen tyttö tempaisi moisen päähänsä. Aika veikeähän siitä tulikin.

Lanka: Koska vyötteet hukkasin, en valmistajaa muista. Täyttä puuvillaa tämä kuitenkin oli.
Malli: Mun tekemä -blogin myssyohjetta muokkaillen.
Muuta: Itse vierastan kirkkaita värejä omassa vaatekaapissani, mutta tiitille ne sopivat. Onkin kiva ilotella välillä värien kanssa reilumminkin.



6 kommenttia:

Signe kirjoitti...

Mihinkäs sie olet suuntaamassa, jos saa udella? Hyvin se menee joka tapauksessa, voipi olla kaiken myllerryksen jälkeen ihan paikallaankin! :) Ja eikös läheisten merkitys vain korostu, kun "pääsee" välillä oikeasti vähän ikävöimäänkin...? ;)

Annis kirjoitti...

Signe, Forssaan aion suunnata :) Lähden luonnonhistorialliselle museolle töihin. Homma yhdistelee hurjan kutkuttavasti opetustaipumukseni, rakkauteni suomalaiseen luontoon, kykyäni organisoida lähes mitä tahansa, sisällöntuotannolliset innostukseni... Saan kehittää toimintaa, viestiä ja luoda uutta, hyödyntäen samalla osaamiseni biologina. Siis koko lailla täydellistä niin monella tapaa! Olen tosi innoisani, mutta intoani laimentaa juurikin tämä tunne siitä, että niin moni asia on liian levällään. Saako mies töitä samoilta seutuvilta? Jos saa, miten pian? Muuttaako tiiti luokseni jonkin ajan kuluttua ja mies seuraa sitten myöhemmin perässä? Miten tämän asunnon kanssa toimitaan? Mitä me tehdään? Aah!

Äidilläni on jääkaapissaan magneetti, jossa lukee "Miten voin ikävöidä sinua, kun olet aina vierelläni?" Se pitää kyllä paikkansa. Ja onneksi nykyisin on olemassa Skypeä ja muuta, voimme nähdä kuitenkin joka päivä toisemme.

Kiitos tsempeistä <3

Aarnilintu kirjoitti...

Onnea uusiin haasteisiin! Kuulostaa, että niitä on sekä positiivisia että energisiä, että sitten niitä, jotka mietityttävät. Kaikki järjestyy varmasti parhain päin. Ja Forssa on kiva pikkukaupunki:)

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Onnea uuteen työhön! Kaikki tulee sujumaan ok - tsemppiä! :)

Hilmukka kirjoitti...

Hui, täälläkin melkoisia muutoksen tuulia. Kaikella on tapana järjestyä, vaikkei aina niin uskoisi. Voimia hirmuisesti uusien haasteiden ja arjen keskelle. Mahtavaa, että uskallat lähteä mukaan uusiin seikkailuihin. :)

Ja isolla tytöllä on ihanan aurinkoinen myssy. Kirkkaita värejä on kiva katsella ja ihastella, mutta en myöskään itse osaa käyttää niitä omissa vaatteissani. Onneksi meillä on nämä pienet. :D

Annis kirjoitti...

Hilmukka, kyllä ne tuntuvat riepottavan nyt ainakin omassa lähipiirissä vähän kaikkia. Yhtä aikaa jännittää, hirvittää ja kutkuttaa. Kiitokset tsempeistä, toivon että arki taas alkaessaan uuden mallisena toisi sitten tullessaan jonkinlaisen rauhan.

Yhtenä hyvänä puolena koemme koko perhe sen, että nyt saa isi vuorostaan olla lähivanhempana ja ottaa vastuun täysipainoisemmin arjesta ja etenkin tytöstä. Kun yleensä se jää pienen lapsen kanssa aina äidin hommiksi. Luulen, että heidän suhteensa muokkautuu taas vähän uudenlaiseksi tässä myllerryksessä.

Joo, ne pienet varmaan kiittävät jonkin kymmenen, viidentoista vuoden päästä kun katselevat lapsuuskuviaan :D Itse ainakin olen irvistellyt ja huokaillut ihastellessani esimerkiksi lapsuuteni neonvärisiä verkkapukuja ja muita hirvityksiä.