tiistaina, toukokuuta 20, 2014

Matkoja ja puuhastelua

Huomenna muu perhe lähtee Imatralle, minä jään sen sijaan vetämään yhden yrttikurssin ja suuntaan sitten perjantaina Seinäjoelle. Kyseisessä kaupungissa en olekaan aiemmin käynyt ja aikaa minulla on siellä seilata päivän verran eli jos jollakin on jakaa vinkkejä käymisen arvoisista paikoista, mielelläni otan niitä vastaan!
Hitusen haikealta ja hassulta tuntuu olla erossa muusta porukasta peräti neljän päivän verran. Vaikka olen piipahdellut reissuamassa itsekseni jo viime kesästä lähtien, en silti ole ollut erossa lapsrakkaasta näin pitkää aikaa tämän lähes kahden vuoden aikana. Tiedän kuitenkin tytön olevan hyvissä käsissä ja uskon, että keksin aivan ongelmitta itselleni tekemistä ja tekemättömyyttä näille päiville runsain mitoin.

Eilinen oli oikea puuhapäivä. Laitoin viljelylaatikot kuntoon, haravoin pihaa, pyyhin ulkopöytiä ja siistin yleisilmettä. Sisällä raivasin eteisen ja viikonlopun kurssien opetuskamat sekä omat matkatavaramme. Tein myös päivällä kaksi satsia saippuaa ja kävin keräämässä hieman pihlajan nuoria silmuja. En tiedä säilyykö niiden kiehtova amaretto-maku kuivauksessa, mutta nytpähän saa testata moista.

Hennot ihanaiset
Saippua oli taas vaihteeksi vähän jännittävä juttu. Luin minulla kirjahyllyssäni olevasta saippuakirjasta, että maidon hyvistä ominaisuuksista voisi nauttia myös lisäämällä maitoa saippuaan kiisselivaiheessa. Koska en ole koskaan saanut aikaiseksi kokeilla jäähileisen maidon kanssa leikkimistä, tämä kuulosti hyvältä. Niinpä sekoittelin vuohenmaitojauheesta desin verran maitoa, vähensin reseptin vesimäärää vastaavasti hieman ja sekoittelin saippuan riisinleseöljyn jämistä, oliiviöljystä, kookosrasvasta ja kaakaovoista. Tein saippuan perunalastutuubiin, jonka sisälle olin laittanut talouspaperirullan hylsyn.

Saippua leikattuna
Värin piti olla keskellä kirkkaan leimuava oranssi, mutta pigmenttiä ei ollut alkuperäisessä satsissani kylliksi. Massa alkoi myös maidon lisäämisen jälkeen paksuuntua sen verran vauhdikkaasti, että heitin värin lisäämisen mielestäni ja keskityin massan kaatamiseen oikeisiin paikkoihin. Onnekkaan sattuman seurauksena massa tuntui olevan juuri sopivan paksuista. Kyllin paksua, jotta massa tuki talouspaperihylsyä mukavasti, mutta kuitenkin kyllin ohutta juostakseen astiasta siivosti. Täytin ulkopuolelle värjäämättömän massan ja sisälle oranssin (keltainen mica + punainen rautaoksidi). Lopuksi vedin hylsyn varoen pois ja pitkällä grillitikulla kieputtelin hieman massaa reunoilta. Lopputulos oli ihan hauska, joskin olisin voinut käyttää paksumpaa syömäpuikkoakin huoletta vahvempien kuvioiden aikaansaamiseksi. Massa meni pakkaseen ja illalla sulattelin sen putkestaan ja leikkasin paloiksi.

Kukkaistuoksut tuntuivat säilyvän yllättävän vahvoina massassa (ylang ylang, neroli, litsea ja inkivääri eteerisinä) ja saippua onkin minun mittapuullani aika vahvastikin tuoksuva. Vielä se ei ole kuitenkaan ollut häiritsevä (vrt. aiempi löyhkäsaippua), joten jäänee varmaan omaankin käyttöön.


Toisena saippuana tein suolasaippuaa. Käytin hieman reilut 70 % kookosrasvaa, lisäksi pistin joukkoon hieman kaakaovoita, risiiniä ja macadamian jämät. Aiempiin kokemuksiini verrattuna tämä saippua tuntui jähmettyvän hitaammin, yleensä suolasaippuani ovat olleet kivikovia hetkessä. Ehkäpä tästäkin tulee kuitenkin käytössä ihan kelvollinen.


Tätä saippuaa varten selailin hieman suolasaippuan reseptejä netistä ja törmäsin samalla erilaisiin tuoksusekoituksiin "merellisen tunnelman" aikaansaamiseksi. Päädyinkin lopulta sekoittamaan tähän raikkaan tuoksun laventelista, rosmariinista, sitruunasta ja piparmintusta. Tuoksusta tuli yllättävän raikas ja hyvä, tykästyin siihen melkoisesti.

Silikonimuotit tehokäytössä

Nytpä siis kohti loppuviikkoa, reissuleskeyttä sekä kotimaan matkailua! Ihanaa viikkoa teille kaikille!

7 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Suolasaippua

186 g vesu
68 g lipeä

350 g kookosrasva
80 g macadamiaöljy
30 g kaakaovoi
30 g risiiniöljy

180 g hieno merisuola
180 g karkea merisuola

Laventeria, rosmariinia, piparminttua ja sitruunaa eteerisinä öljyinä

Ultramariinia ja rautaoksidia värinä


Vuohenmaitosaippua

195 g vesi
90 g lipeä

200 g riisinleseöljy
200 g kookosrasva
50 g kaakaovoi
200 g rosmariiniuutettu oliiviöljy

1 dl vettä, johon sekoitettuna 10 g vuohenmaitojauhetta

Nerolia, ylang ylangia, bentsoeta ja inkivääriä eteerisinä öljyinä. Nerolia reilusti muita enemmän, koska Saippuapajan uusissa pulloissa ei ollut tippakorkkia ja joltakin vähän lorahti sitä öljy. Krhm.

Kirppu kirjoitti...

Voi kun kivan näköisiä saippuoita :) Pidän tuosta kuviosta joka on pyöreessä saippuassa ja suolasaippua on todella kaunis. Tuli sellainen mieleen että jos sinulla on vuohenmaitojauhetta niin miksi et lisää jauheen suoraan rasvojen sekaan? Minulla se ainakin on toiminut tosi hyvin.

Signe kirjoitti...

Ihanan näköisiä saippuoita! Suolasaippua näyttää hyvin hienostuneelta. :) Tykkään itse samaisesta eö-yhdistelmästä, vaikka yhdistelenkin tuoksuja harvoin.
Mihin aiot pihlajan versoja käyttää?

Annis kirjoitti...

Kirppu, koska en tullut ajatelleeksi, että sen voisi tehdä noinkin :D Luin tosiaan tuota Soapcrafting -kirjaa ja se siellä tuli vastaan. Koska en ollut aiemmin moista kokeillut, päätin vain yksinkertaisesti seurata annettua ohjetta :) Pitääkö pelkän jauheen kanssa ottaa mitään huomioon tai lisätä esimerkiksi vesimäärää hieman? Kiva tietää, että se toimii noinkin!

Signe, itsekin olen ollut jotenkin tosi varovainen yhdistelemään noita tuoksuja, vaikka se tuntuukin tuottavan aika ihania yhdistelmiä :) Pihlajat meinasin ihan kuivata ja käyttää juomasekoituksissa. Toivon mukaan se upean vahva karvasmantelimainen maku säilyisi, toisivat kivaa twistia sekoituksiin miedompien yrttien kanssa. Tein viime syksynä Syysneito -nimellä kulkenutta hauduketta, johon meni mm. juurikin pihlajaa ja omenanpaloja. Pihlajat olivat tuolloin aikuisia lehtiä hiostettuina, olisi kiva testata sama resepti uudelleen näillä nuorilla yksilöillä :) Pakkohan niitä siis oli kerätä, kun vielä olivat hetken pieniä.

Kirppu kirjoitti...

Ihan normaali vesimäärä riittää.

Signe kirjoitti...

Oisko siulla noihin haudukkeisiin tarkempia reseptejä (vai löytyykö jo Villikatajan puolelta, en ehtinyt vielä tsekata?)? Olisi kiva kokeilla niitä(kin).

Annis kirjoitti...

Kirppu, ok, kiitos tiedosta! Tiedänpä sitten miten teen suoraan ensi kerralla, helpompihan tuo noin on .)

Signe, niistä ei ole muuten taidettu koskaan tehdä sen tarkempia reseptejä, voisikin Villiksen puolelle tehdä postausta jossakin vaiheessa näistä sekoituksista. Syysneitoon meni noin puolet hiostettua maitohorsmaa, puolet hiostettua pihlajaa ja mukana oli lisäksi kuivattuja kaneliomenan paloja. Veikkaan, että nuo nuoret silmut antavat vielä enemmän omaa makuaan tähän sekoitukseen :)