maanantaina, maaliskuuta 31, 2014

Lohikäärmesukat

On aina jännittävää heittää neuleita eteenpäin vastaanottajille ja jälkikäteen huikata näille, voisiko neuleista saada kuvat blogia varten. Koskaan et tiedä tarkalleen mitä tulet saamaan takaisin itsellesi -unohtaako vastaanottaja ottaa kuvat kokonaan, miten tämä neuleet kuvaa ja millaisia kuvat ylipäätään ovat. Se on myös tosi hauskaa, sillä usein saat takaisin kuvia, joita et olisi tullut ikinä itse ottaneeksi. Tämän todistavat esimerkiksi Rnin ottamat kuvat.

Mainitsin joskus taannoin, että tein isoveljelleni sukat joululahjaksi. En muistanut kuvata sukkia miehen jaloissa ennen lähtöä lomille, joten neule meni vastaanottajalleen kuvaamattomana. Pyysin kyllä kuvia, mutta koko juttu hautautui hiljakseen. Kunnes eilen veljeni paiskasi minua linkillä. Lohikäärmesukkien työnimellä kulkeneet sukat olivat saaneet vihdoinkin kuvat ja hihittelin ilahtuneena monta kuvaa sisältäneelle kuvasarjalle, josta poimin parhaat palat teillekin nähtäväksi.

Jos vaikka perinteisestä lähdetään

Vissiin niitä piti tasossakin kuvata, laitetaas vähän rekvisiittaa

Hei, nämä kaksi edellistähän voi yhdistää! Eräuskottavat sukat!

No jos vähän pehmentäisi tätä maskuliinista teemaa välillä


Malli: Anne Campbellin Show-off Stranded Socks
Lanka: Cascade yarns, Heritage Hand Paint
Muuta: Langan väri yhdistettynä tuohon ihanaan suomumaiseen pintaan toi mieleeni ehdottomasti lohikäärmeet, siitä työnimi Lohikäärmesukat

3 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Ihanaiset lohikärmekset! Tuo mallikin on niin kiva, pitäisköhän joskus neuloa toiset...

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat lohikäärmeet.

Annis kirjoitti...

hillanen, minulla taitaa olla nyt jo kolmannet tuolla mallilla. Se on hyvä malli kun tahtoo neuloa jotakin rentouttavaa. Plussaa on se, että mallin tietää istuvan hyvin ja se tuo niin kamalan kauniisti nuo vaihtuvaväriset langat esille myös :)

enkuli, kiitos :)