torstaina, maaliskuuta 27, 2014

Laiva on lastattu

Me olemme viettäneet alkuviikon Tukholmassa risteillen. Hurjan mukava reissu, joskin kameran unohtuminen korvensi pariin otteeseen. Paikalla oli siis meidän perheemme lisäksi molemmat veljeni puoliskoineen, vanhempani, oma mummoni sekä yksi ystävämme. Hirveän upeita tyyppejä siis ympärillä kolmen vuorokauden ajan.

Lomailua ihan vielä kotinurkissa
Laivalla vietimme normaalia reissuarkea. Tyttö oli innoissaan leikkipaikasta ja pitkän sokkeloisista käytävistä. Laivan lapsipalvelut toimivatkin ihan jouhevasti. Erityisen kätevää oli se, että laivalta sai halutessaan lainaan panttirahaa vastaan matkarattaat. Meillähän ei ole ollut vaunuja enää talossa pariin kuukauteen, joten omia on turha ajatella ottavansa minnekään. Niinpä nakkasin Manducan laukkuun hätävaraksi ja kyselimme laivalta rattaita lainaan. Ne järjestyivätkin onneksemme ja aiemmin rattaissa lähinnä reuhtonut tiitikin istui paikoillaan kuin tatti koko päivän ajan.

Tukholman päässä päätimme, ettemme jaksa shoppailua, vaan tahdomme käydä jossakin. Niinpä koetimme pohtia sellaista kohdetta, josta nähtävää ja koettavaa löytyisi meille kaikille. Kohteeksi valikoituikin Aquaria Vattenmuseum Skansenin alueella. Nähtävää ja ihmeteltävää löytyi vanhemmillekin, mutta myös tuon 1,5 -vuotiaan huomio pysyi koko reissun ajan yllä. Kiitosta saikin myös museon tiivis rakenne eli kierroksen ehti tehdä mainiosti noin tunnissa.


Museolla oli lapset otettu hyvin huomioon eli altaiden reunoille oli rakennettu korokkeita ja museoon kuului myös eväshuone, jossa sai syödä omia eväitään. Aulassa oli tilaa jättää rattaita parkkiin ja myös ulos oli osa jättänyt omansa, tosin lukolla seinään kiinnitettynä. Ihan pieniltä ei myöskään rahaa peritty museokäynnistä. Tiiti itse nautti eniten kirkkaanvärisistä kaloista sekä etenkin rausku- ja haialtaista. Myös avoaltaassa keskellä lattiaa uiskentelevat kalat saivat tytön hihkumaan riemusta ja osoittelemaan innostuneena kädellään kaloja.
 

Kun museolta pääsimme, syötimme tytön ja nakkasimme hänet rattaisiin. Raitiovaunussa matkalla Sergelin torille nyytti nukahtikin onnellisena. Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja kävimme syömässä kaikessa rauhassa. Matka jatkui vanhaan kaupunkiin ja vanhaan suosikkiimme, paikalliseen scifikauppaan. Mukaan ei tarttunut tällä kertaa ihmeemmin mitään, mutta kauppa kuuluu vakiovierailukohteisiin Tukholmassa. Kiertelyn jälkeen olikin helppo palailla takaisin laivalle ja jatkaa iltaa saunomisen ja uinnin merkeissä. Reissusta jäikin hyvä mieli ja mukavat muistot.

Erityisen ihanaa oli, kun tiitin kanssa avuksi löytyi aina käsipareja. Kun eivät omat sukulaiset asu lähellä, sitä osaa arvostaa erityisesti kun joku ennättää kaapata tytön hetkeksi käsistäsi. Itsellä kun ei vielä kaveripiirissäkään ole kovin paljoa lapsiystävällisiä perheitä, jäävät nämä hengähdystauot aika harvoiksi. Olenkin arvostanut aivan hurjasti sitä, miten omat vanhempani laittavat viestiä ja ehdottavat yhteisiä reissuja tai ilmoittavat halukkuutensa lastenhoitoon: "Lähtekää jonnekin reissuun, me tullaan hoitamaan tyttöä".


Minä kun en yleensä pyydä erikseen keltään apuja tytön kanssa, vaan koen, että lasten hankkiminen on ollut oma päätökseni, enkä voi olettaa kenenkään muun tekevän sen takia ylimääräistä työtä. Niinpä en ole koskaan olettanut esimerkiksi automaattisesti, että vanhemmillani olisi mikään velvollisuus auttaa minua lastenhoidossa, vaikka sukua olemmekin. Se, että vanhempani ovat olleet alusta lähtien avosylin ottamassa meidät vastaan ja kertoneet tahtovansa auttaa, on ollut puolestaan heidän valintansa ja olen siitä hurjan kiitollinen joka päivä. Oli ihana katsoa naama loistaen ukkia leikkiin etsivää tyttöä tai topakasti mummin syliin haluavaa neitiä. Isovanhemmista onkin tullut kiinteä ja tärkeä osa tytön elämää ja sen suurempaa lahjaa en voisi kuvitella kenenkään lähipiirin aikuisen antavan lapselleni -aikaansa, läsnäoloaan ja rakkauttaan.

Paria iltaa ennen reissuun lähtöä veli laittoi viestiä, että oli hukannut aiemmin neulomistani kämmekkäistä parin. Niinpä tikuttelin paniikissa vastaavasta langasta kämmekkäät ja nappasin ne risteilylle mukaan. Tajusin vasta myöhemmin, etten muistanut napata kuvaa kämmekkäistä lainkaan. Onneksi lopulta kännykästä löytyi veljelleni lähetetty väliaikatiedote, jossa näytin työn värin ja mallin ennen risteilyä. Ei siis kenties tyylikkäin kuva, mutta ehkäpä se asiansa ajaa.


Lanka: Röykkälän luomutilan 100 % lampaanvilla, värjätty violettiseitikillä.
Malli: Omasta päästä, kiilapeukalolla
Muuta: Veli on tykästynyt tuohon lankaan hurjasti, samoin minä. Lämmintä, pitää vetää ja lampaanrasvakin on tallella. Ihanaa siis moinen!





3 kommenttia:

Signe kirjoitti...

Hienot ovat kämmekkäät! Miten neulomiseen vaikuttaa se, että lanka on vielä "rasvaista" ? (miten muuten rasvaa on vielä värjäyksen jälkeen jäljellä??)

Annis kirjoitti...

Signe, lanka tuntuu lähinnä neulottaessa rasvaiselta ja jättää kevyen lanoliinin tuoksun käsiin. Pesin sen marseille-saippualla ennen värjäystä, mutta minulla ei kyllä se (eikä kuuma värjäysliemikään) irrottanut kaikkea rasvaa. Varmaan värikin olisi syvempi, jos olisi, mutta en uskaltanut tehdä normaalia käsinpesua voimallisempaa pesua vyyhdille. Syvemmät värit olisivat toki kivat, mutta toisaalta tuo rasva tuo lankaan niin ihanan tunnun, ettei haittaa :) Värinkestoon ei ainakaan muilla seitikeillä tuo rasvaisuus ole vaikuttanut, saa nähdä miten muilla sienillä.

Anneli kirjoitti...

Kyllä pikkuinen osaa jo varmaan nauttia laivan riemuista.
Ja piristää se aikuisiakin :D
Kaunis kämmekkä.
Ihanaa aurinkoista kevättä ♥