keskiviikkona, tammikuuta 15, 2014

"Me olemme kansalaisia, sektoreita, valvojia, johtajia, seuraajia, uskovia, etsijöitä, elvyttäjiä ja parantajia"


Larpahdus on vihdoinkin taakse jäänyttä elämää. Päivä suljetun kaupungin kaduilla vaati pelinjohdolta paljon etukäteistä työtä, mutta antoi myös huikean upeita kokemuksia pelipäivänä. On vain jotakin käsittämättömän upeaa nähdä, miten kirjoittamasi hahmot muuttuvat huikean taitavien pelaajien käsissä oikeiksi ihmisiksi, jotka elävät kahdeksan tunnin ajan arkeaan silmiesi edessä. Myös minä ennätin pelinjohtajan velvollisuuksiltani pelaamaan, onnekseni. Huolto oli porukkana aivan mieletön, ryhmäkemiat toimivat ja pelissä tuntui, että olemme tosiaan tehneet töitä ja nälvineet toisiamme toverillisesti puolet elämästämme.
Aivan kaikki ei toiminut täysin suunnitellusti ja kehittämisen varaa jäi, joten jahka seuraava osa pelisarjasta tulee ajankohtaiseksi, tiedämme mihin tarmomme suunnata. Sitä ennen pidetään kuitenkin reilu tauko, jonka aikana koko kamppista ei ajatellakaan.

Ennen peliä tehty proppiluonnos hahmosta
Pelaamani hahmon peruskamat koostuivat vanhasta väljästä trikootunikasta, leveästä vyöstä sen päällä, pitkästä punaisesta peruukista, huivista, työhaalareista ja kulahtaneista nahkakengistä. Kokonaisuutta täydennettiin pienillä asusteilla. Vahvaa meikkiä ei huollon puolella tunnettu, joten jätin tällä kertaa suosiolla maskit lähestulkoon pois.

Katin tukka alkutekijöissään
Tukka oli alunperin minua takamukseen asti yltävä punainen vesiputous. Sidoin sen poninhännälle noin puolivälistä pituuttaan ja kylmästi katkaisin koko komeuden. Lisäsin irtileikattuun ponkkariin kuumaliimaa yläpäähän ja sain aikaiseksi ylimääräisen hiustupsun. Sitaisin loppuperuukin löyhälle poninhännälle ja lisäsin irtileikatun tupsun poninhäntään lisätuuheutta tuomaan. Sen jälkeen letittelinkin hyvän tovin tukkaan niin pikkulettejä kuin erilaisia pikkuhelmiä ja metallilankojakin. Paksun poninhännän takia tukka oli hieman takapainotteinen, joten sen kiinnittäminen omaan todella lyhyeen tukkaani vaati sekä runsaasti pinnejä, että peruukkisukan pohjalle. Ongelmalliseksi muodostuivat myös omat sivuhiukseni, jotka koettivat ilkeästi puskea korvien kohdalla näkyviin peruukin alta. Onneksi hahmon huivi ja suortuvien tarkka asettelu auttoi sangen pitkälle.

Tukka modattuna
Muutoin kamat tuli koottua pääosin valmiista vaatekappaleista, joita vain hieman muokattiin paremmin maailmaan sopivaksi. Haalarit saivat tahroja ja kulutuskäsittelyä raastinraudalla, samaten paidassa oli ylimääräisiä tahroja.

Hetkeä ennen peliä varsinainen versio huoltoteknikko Katista. Kuva: L. Sirola
Itse peliin hahmon kamat täydentyivät ylimääräisellä varustevyöllä (olan yli kulkeva) ja siihen liittyvällä roinalla. Sotkin myös haalareita leimasinvärillä tahrojen vuoksi ja pelipaikalla kulutimme huollon kanssa pitkän tovin tuhrien myös naamojamme ja käsiämme mustalla värillä.

Pelissä oli tavanomaista enemmän paperiproppeja, joten meidän ei kerrankin tarvinnut askarrella peliä edeltävällä viikolla huikeaa määrää erikoisia tavaroita. Lähinnä riitti, että teimme erilaisia listoja, kirjeitä ja muita vastaavia. Isoimmat työmäärät kuluivatkin pelaajien sektorit ilmaisevien hihanauhojen parissa sekä ruokahuollon leimakorttien askarteluun. Jälkimmäisissä isoimman työn teetti korttien kuluttaminen, olivathan ne olleet hahmoilla käytössä jo kuukausitolkulla. Niitä saikin rutistella, kuluttaa viilalla reunoista, taitella ja tahrata likaisilla sormilla ennen kuin ne olivat uskottavamman näköiset.

Kortteja matkalla rutattavaksi
Sellaisissa merkeissä siis kuluivat peliä edeltävät ajat, kirjoitustyöstä nyt puhumattakaan. Askartelua ja kiirettä siis piti, eivätkä muut projektit ole juurikaan liikahdelleet suuntaan tai toiseen.
Minulla on muutamatkin sukat edelleen esittelemättä, samaten kuin ainakin kaksi satsia saippuaa. Koetan nyt tehdä hissukseen ja nauttia siitä, että kiire katosi arjestani nyt lähes kokonaan. Peliprojektit ovat yleensä aivan ihania tehdä, mutta kyllä niiden loppuminenkin tuo leveän hymyn huulille.

2 kommenttia:

sirimi kirjoitti...

Mielenkiintoista pelaamista eri hahmoilla. En ole tarkemmin tutustunut larppaamiseen. Meniköhän tuo termi oikein? Varmasti hauskaa ja rentouttavaa pelaamista, jos on sopiva ryhmä :)

Annis kirjoitti...

sirimi, ermit menivät ihan oikein, larppaamisesta juurikin puhutaan :) Käytännössähän se on hieman kuin teatteria, pelinjohtajan kirjoittaessa pelaajille hahmot ja kuvaillessa maailman. Toisaalta toisin kuin teatterissa, larpeissa ei yleensä ole yleisöä, kellekään ei ole kirjoitettu valmiiksi vuorosanoja ja tarkoituksena on ensisijaisesti eläytyä hahmon sisäiseen maailmaan, ei näytellä sitä.

Larppaaminen on kyllä hurjan monipuolinen harrastus. Itselleni se on juurikin rentoutumista, hauskanpitoa ja irtiottoa omasta arjesta. Osalle se on terapiaa, osalle kasvatusmetodi tai taidetta. Peleistä haetaankin hurjan erilaisia asioita. Joku joskus sanoi, että jos laitat teini-ikäisen pojan eläytymään illan ajaksi viisilapsisen maahanmuuttajanaisen elämään ja hän onnistuu siinä, se on kokemus jota hän ei koskaan unohda ja johon hän voi aina palata. Pelaaminen kehittääkin myös empatiakykyä, taitoa hypätä jonkun toisen nahkoihin ja tilanteeseen suoralta kädeltä tätä tuomitsematta. Itselleni se on ollut myös mielenkiintoinen ja turvallinenkin tapa kokea ja kokeilla esimerkiksi itselleni vieraita tunteita tai mahdollisuus astua jonkin hyvinkin vastakkaisen ihmisen nahkoihin –millainen on maailma narsistin silmin tai miten ihmisestä kasvaa julma ja pahantahtoinen? Pelinjohtajana taas saan suurimman riemuni kirjoittamisesta ja tarinoiden kertomisesta, onhan se ollut aina rakas harrastus :)