maanantaina, marraskuuta 04, 2013

Sydämellisyyttä


Viikonloppuna päätin katkaista jahkailun putken ja kääriä reippaasti hihat. Olimme miehen kanssa jahkanneet miltei kolme viikkoa joululahjasaippuoiden tekemistä "kohta pitäisi saada muuten saippuat kypsymään" -mentaliteetilla. Nyt saimme vihdoinkin käytyä toimeen.

Mangosuihkusaippuan ajatusta olin pyöritellyt päässäni jo pitkään, joten sen toteuttaminen oli ollut listalla jo tovin. Sydänsaippuan perustekniikan ja inspiraation löytää SoapQueenin ihanilta sivuilta. Mukana on myös ehdotelmaresepti, omani tein tosin vähän sillä mitä kaapista sattui löytymään.

Mangosuihkusaippuaa
Mangosaippuassa käytin mm. avokadoöljyä, risiiniöljyä, mangovoita ja mangososetta. Mukana oli myös unikonsiemeniä tuomassa vähän väriä ja kevyesti kuorivia ominaisuuksia. Odotin soseen kuumentavan massan, joten vein satsin heti pihalle kylmälle betonilaatalle odottelemaan. Tarkkailun mukaan tämä riitti, sillä palat eivät tuntuneet missään vaiheessa oikeasti kuumentuvan lainkaan. Koetin seuraavana aamuna kipata palat silikonimuoteistaan ulos, mutta massa oli liian kosteaa irrotakseen nätisti. Niinpä pakastin muotit ja irrottelin palat sitten. Toivon mukaan kuivuvat nyt kokonaan ilmassa nopeammin.

Sydämellistä saippuaa
Sydänsaippuaa päätin tehdä heti SoapQueenin ohjeen nähtyäni. Sovelsin hieman alkuperäistä ohjetta tehden massat omilla resepteilläni ja muokaten kokonaisuuden kaapista löytyvään piparimuottiin ja maitotölkkihalkoon sopivaksi. Värit sekoittelin pigmenteistä käyttäen punaista, ultramariinia sekä valkoista eri suhteissa. Valkoinen osa on massan luonnollinen väri. Sydämissä on käytetty omaa massaansa, jossa oli mukana mm. mehiläisvahaa kovuutta tuomassa. Taustassa on taas käytetty massaa, jossa on esimerkiksi possunrasvaa, kaakaovoita sekä riisinleseöljyä. Nämä saippuat piti tehdä kahdessa erässä ja vaativat hieman ylimääräsitä näpräämistä, mutta hauska niitä oli kyllä tehdä ja lopputuloskin oli nätti.

Vein massan heti sen valmistuttua pihalle, ettei se alkaisi geeliytyä ja tehdä värimuutoksia kokonaisuuteen. Tämä toimikin hyvin, sillä massa oli tasavärinen kun leikkelin sen tänään aamuvarhaisella paloiksi.

Reseptit löytyvät jälleen kommenteista, tosin täytyy nyt kyllä tunnustaa etten tehnyt sydänsaippuaa aivan reseptin mukaan. Kesken kaiken nimittäin huomasin oliiviöljyn loppuneen ja vaihdoin sen lennosta riisinleseöljyyn. Myös kookosrasva jäi 20 grammaa vajaaksi, joten tein satsin tämän verran pienempänä. Eli reseptiosuudessa on se resepti, jota alunperin kaavailin käyttäväni.

Teurasläjä saippuatehtailun jälkeen
Sydänsaippuassa syntyi hukkamassaa, ensin sydänten leikkuun vuoksi ja lopuksi palojen leikkaamisessa. Nämä eivät kuitenkaan mene haaskuuseen. Muutama ylijäämäsydän ja massasta pyöritellyt pallot menevät muiden saippuoiden koristeluihin. Loppusilput taas kotiutuvat joko miehen saippuaprojekteihin tai omiin keitoksiini, kuten vartalokuorinnan tai yleispuhdistussuihkeen raaka-aineiksi. Varsinaisesti hukkaan ei menekään mitään.

Olipas kiva pitkästä aikaa tehdä saippuaa ja testata uusia silikonimuotteja. Minua odottaa myös saippuakimppatilauksemme, jossa on etenkin tuoksuja. Toivottavasti ennätänkin lähiaikoina tehdä vähän lisää saippuaa



9 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Mangosuihkusaippua

Glyseriini 30 g
Avokadoöljy 80 g
Risiiniöljy 40 g
Mangovoi 50 g
Kookosrasva 150 g
Oliiviöljy 200 g
1 dl mangosose
2 rkl unikonsiemen

Neste 200 g
Lipeä 71 g

Sydänsaippua, sydämet

Kookosöljy 100 g
Munkkirasva 100 g
Riisinleseöljy 100 g
Mehiläisvaha 20 g

Neste 122 g
Lipeä 62 g

Taustamassa

Kaakaovoi 30 g
Kookosrasva 150 g
Muurikkarasva 110 g
Riisinleseöljy 170 g
Risiiniöljy 30 g

hillanen kirjoitti...

Ihania saippuoita! Erityisesti mangosuihkusaippua on varmasti herkullinen.

Kirppu kirjoitti...

Ihanan näköinen sydänsaippua <3 Ihmettelen miten sait saippuat pysymään pystyssä noin kauniisti. Mangosaippua on raikkaan näköinen. Itsekin pidän mangososeesta saippuassa tooosi paljon. Se tekee saippuasta pelkkää luksusta.

enkulin käsityöt kirjoitti...

UPEITA

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Ihania saippuoita! :)

Annis kirjoitti...

hillanen, kun vaan vielä pääsisi sitä pian testailemaan :)

Kirppu, kyllin paksuja viipaleita vaan :D En siis uskaltanut tosiaan tehdä ihan ohuita viipaleista, etenkin kun sydämet eivät itsessäänkään olleet paperinohuita. Nuo ovatkin tuollaisia 2-3 cm paksuja eli pysyivät pystyssä nätisti.
Vähän meinasin myöhästyä sydänten tökkimisestä massaan, kun odotin sen jähmettyvän kylliksi jaksaakseen kannattaa sydämet. 5 min tarkistusväli venähti vähän pidemmäksi ja eikös se pirulainen heti vetänyt koko massan miltei liian kovaksi. Onneksi tarttuivat ihan nätisti ja jäivät pystyyn ongelmitta, vaikka pintaa piti vähän sormin siistiä sydänten vierestä.

enkuli, kiitokset :) Toivottavasti kypsyvät hyviksi ja kauniisti vaahtoaviksi, niin voisi joulupaketteihinkin noita sujautella.

Sirpa, kiitos, itsekin tykkäsin näistä kyllä.

Kaisa kirjoitti...

Ihana sydänsaippua! Minkä päällä oot valanu sydämiin käytetyn massan? Jos vaikka kokeilis vastaavaa jossain vaiheessa :)

Annis kirjoitti...

Kaisa, ihan tein maitotölkkiin senkin :) Eli 1,5 litran tölkki auki niin, että pohjaksi jää se levein kylki ja siihen sitten valoin ohuehkon kerroksen. En tosiaan itse keksinyt mitään muutakaan järkevää vaihtoehtoa sille.
Ongelmana oli hieman se, että massa alkoi olla aika paksua eli ihan sileää ja itsekseen asettuvaa kerrosta en saanut eli sydämissä on toisella puolella pientä aaltoilua. Se toisaalta ei omaa silmää haitannut, mutta jos sileäksi tahtoo, kannattaa mahdollisimman löysänä massana se valaa.

Kaisa kirjoitti...

Ok, no pitääpä ostaa isompaa maitopurkkia :D Kun ei oikeen muutakaan vastaavaa muottia taloudesta löydy. Pitää vaan keksiä jotain possurasvan tilalle kun teen näitä kasvipohjaisia vaan. :)