perjantaina, heinäkuuta 05, 2013

Kesäkuun käsityöraportti

Jospas sitten nyt tämä käsityöllinen raportti aikajärjestyksessä, kuten viimeksi uhkailin. Joukosta puuttuvat vielä pikkuveljelleni neulomani kämmekkäät, koska en niitä ennättänyt kuvaamaan itse. Veli lupasi näppäistä niistä asiallisen kuvan, mutta koska hänen maailmassaan harvoin mikään tapahtuu kovin tämäkällä aikataululla, postailen sen sitten erikseen jahka kuva tulee.

Keittiöpyyhettä puuvillasta
Malli: Tämä on osa tämän vuoden ekaa haastettani käyttää hyllyyn pölyttymään jääneitä kirjoja, pyyheohje löytyi opuksesta Askartelun uudet ideat (Hege Barnholt)
Lanka: Novita Tennessee. Tätä ostin Sotkamossa alesta älyttömät määrät ja sitten en tehnytkään sitä peittoa, jonka meinasin. Onneksi projekti kerrallaan ovat nekin kuluneet.

"Jos minä vähän tätä nykisin kuvan alta pois"
Tiitin sienimekko valmistui jo toukokuun loppumetreillä ja nousi etenkin miehen suosikkivaatteeksi. "Onko sienimekko missä?" onkin ollut meillä tuttu kysymys, se kun pitäisi miehen mielestä saada päälle joka päivä. Minä olen koettanut kertoa, että välissä ne vaatteet voisi olla hyvä esim. pestä. Itse mekkona vaate ei ole kovin kummoinen, yksinkertainen hihaton mekko, jossa on olkapäällä nepparit helpottamassa pukemista. Hellekeleillä moiselle on ollut kuitenkin ahkerasti käyttöä ja onhan se aika suloisen näköinen tytön päällä. Kaavana käytetty saman leppoisan meiningin mukaan toista mekkotuista. Kangas on Kestovaippakaupan trikoovalikoimasta (sitä muuten jäi edelleen kivankokoinen kaistale jäljelle)

Sydämellistä karkkisaippuaa
Tuli kyllä aika hattaraista tästä nyt
Vedin saippuakurssia ennen kuin lähdin mökkeilemään Töysään. Kurssilta jäikin into tehdä lisää saippuaa ja tyttöjen kanssa teimmekin mökkisaippuat. Päikyllä oli mukanaan sydämenmuotoisia silikonimuotteja sekä vaaleanpunaisia kuivakukkia, joten teemaksi tulikin hempeän karkkimainen sydämellisyys. Aika herkulliset näistä tulikin, täytyy nyt kuitenkin vielä malttaa tovi, että saa nämä testikäyttöön asti.

Tuolinpäälliset ei mittoja -tekniikalla
Vähensin taas hieman farkkusäkkini sisältöä ja ompelin myös pitkään hauduttelemallani ei mittoja -tekniikalla tuolinpäällisiä Imatralla ollessani. Ne pitäisi ommella vielä kasaan ja laittaa väliin pari vanulevyä, mutta se on enää hienosäätöä.

Tämä oli mukavan rentouttavaa puuhaa ja poikkesi perinteisistä tilkkutöistä melkoisesti. Mitään mittoja ei otettu, vaan leikkelin hieman vinon neliön ja aloin lisätä sen kummallekin puolelle kaistaleita. Leikkaamista tarvitsi tehdä vain sen verran, että yli menevät osuudet saksaistiin pois. Sitten taas soviteltiin uusia kaistaleita. Vääntelin välillä kaistaleita kapeammaksi ja vinoon ilman sen suurempia suunnitelmia. Lopuksi työ leikattiin suorakaiteeksi ja ompelin sille parin yhdistämällä muutaman farkunlahkeen isommaksi kankaaksi. Lopputulos on mukavan huoleton.

Sukat miesten kokoa luonnonvärjätyistä

Seisokaas kuulkaa itse yhdellä jalalla ja heittäkää toinen jalka suorana kaiteelle samalla kun otatte kuvan

Neuloin myös värjättyjä lankojani pois. Exploding seed -pistolla ja perusmallilla syntyivät miesten kokoa olevat villasukat. Värjäysten parina oli Novitan perussininen sukkalanka. Kärjestä lukien sukissa käytetyt värit ovat lepänkävyt, samettijalka rautapuretuksella sekä marja-aronia. Sukat valmistuivat viimeisenä keskeneräisten pinosta ehtien juuri ja juuri kesäkuun töiksi.

8 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Sienimekossa ihana kuosi :) Myös hyvät perussukat olet neulonut.

Aarnilintu kirjoitti...

Oletpas saanut monenmoista aikaan vauhdikkaasta kesäkuusta huolimatta! Itsellä tuntuu, että aurinko vetää pihalle ja siellä sama kivien pyöritys ja aidan rakennus jatkuu illasta toiseen eikä mihinkään muuhun ole olevinaan aikaa. Tosin ehtiihän sitä sitten taas syksymmällä istuksia ompelukoneen ääressä varmaan ihan riittämiin. Ja ulkotyöt ovat oiallinen tapa nauttia kauniista keleistä:)

MariJ kirjoitti...

Hienot sukat!

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Ihania käsitöitä! :) Ja sienimekko on tosi nätti! :)

Annis kirjoitti...

hillanen, noihin Kestovaippakaupan trikoovalikoimiin olisi helppo seota täysin. "Onnekseni" en ole kovin hyvä edelleenkään sen ompelukoneen kanssa, säästyy paljon rahaa :P

Aarnilintu, kyllähän nämä hellekelit ovat kutsuneet pihalle meilläkin, sisällä tuntuu lähinnä ankealta istua kun pihalla on tuollainen sää! Ja onhan tuollainen hyötyhommien tekeminen tosiaan oiva tapa saada ympäristö näyttämään kauniilta ja nauttia samalla auringosta!

MariJ, kiitos :)

Sirpa, itsekin tykkään mekosta, vaikka onkin aika simppeli noin yleisesti ottaen :)

Anneli kirjoitti...

Oletpa sinä ahkeroinut ja paljon kaunista. Nuo farkkutyynyt on ihanat, mekko suloinen, ja söpö tuo Tiitin käsi .
Ei kyllä ole sukissakaan mitään valttamista :)

Mukavaa heinäkuun jatkoa ♥

Hilmukka kirjoitti...

Tuo mekko on kyllä ehdoton lemppari. :) Uusimmassa Suuri Käsityö -lehdessä oli kivoja vauvojen (vai pitäisikö jo sanoa taaperoiden... voi kauhistus!) vaatteita ja ajattelin kokeilla parin housun kaavaa.

Annis kirjoitti...

Anneli, kiitos :) Toivottavasti myös teillä on ihana heinäkuu siellä!

Hilmukka, no sanopa muuta! En ole osannut enää kuukauteen puhua oikein vauvasta, kun tiiti kävelee nyt enemmän tai vähemmän sujuvasti itse. Meillä on taapero, kuka vei sen vauvan?

Ooh, tuota olen juuri pohtinut että pitäisi mennä kirjastolle selailemaan käsityölehtiä, jos löytäisi kivoja kaavoja. Voisi tuota ompelua ehkä opetella entistä enemmän :) Kiitokset vinkistä siis!