torstaina, lokakuuta 18, 2012

Nimiä ja nimettömyyttä

Minulla on jonkinlaisia vaikeuksia hahmottaa, minne aika oikein menee. Tai tiedänhän minä, mihin se menee ja millä päiväni täytän. Mutta silti sen nopea kulku ällistyttää minua kerta toisensa jälkeen.

Sanoin, ettei mitään hammasrasioita tai muita tarvita. Arvatkaa, uskoivatko tuoreet isovanhemmat?
Toissaviikonloppuna vieteltiin meillä nimiäisiä. Pohdimme tovin alunperin, olisivatko juhlat ristiäiset vai nimiäiset, mutta päädyimme jälkimmäisiin. Koska nimiäisiin ei ole olemassa mitään virallista kaavaa, päädyimme sitten lopulta muokkailemaan juhlistamme juuri sellaiset, joita me tahdoimme. Niinpä paikalle kutsuttiin vain läheisin suku ja näistäkin sellaiset, joiden kanssa oikeasti vietettiin aikaa ja pidettiin yhteyttä. Pukukoodiksi kirjattiin "tule sellaisena kuin olet". Itse valitsin asuni sillä periaatteella, että "minä olen juhlissa se, kenen päälle todennäköisimmin oksennetaan". 


Lahjoja emme tarvinneet, joten sanoimme, että tärkeintä on tuoda itsensä paikalle, osalle kun tuli reilusti kuluja juhlista jo paikan päälle saapumisesta (tätä ohjetta tosin käytännössä kukaan ei noudattanut, mokomat). Ruokatarjoilujen järjestäminen parikymmenpäiselle laumalle tuntui ylitsevuotavan raskaalta vauva-arjen lomassa, joten ruokakin toimitettiin pääosin nyyttärihengessä. Me teimme ison satsin sienikeittoa vastapoimituista suppilovahveroista, puolukkaista valkosuklaa-juustokakkua, hieman suolaista purtavaa ja tyttömäisen pinkit maljatarpeet horsmankukista. Loput ruoat toivat vieraat ja jestas, me emme ikinä olisi saaneet niin monipuolisia ja notkuvaisia pöytiä keskenämme keittiössä huseeraamalla. Pieneen kaksioomme ei mahtunut astioita parillekymmenelle, joten vuokrasimme ne paikallisilta Martoilta.

Jälkkäripöytää ennen kuin hunnilauma iski sen kimppuun
Koska juhlajärjestelyt olivat jo epäsovinnaiset, niin jatkoimme samaa linjaa ohjelmalla. Emme pohtineet alun haparointien jälkeen ollenkaan sitä, mitä näissä juhlissa on tapana tehdä. Koetimme pohtia, mitä me tahtoisimme tehdä ja mikä olisi merkityksellistä. Niinpä loppujen lopuksi sisareni piti puolet yleisöstä kyynelehtimään saaneen puheen, me kerroimme nimen ja perustelut sen valinnalle, kohotimme lapselle maljat, pyysimme lapselle epäkristilliset kummit (eli pummit, kuten sisareni sanoi) pitämällä näille puheen ja antamalla näille pienet lahjat sopimuksen symboleiksi ja lopuksi pyysimme kaikkia kirjoittamaan lapuille ajatuksia, terveisiä, elämänohjeita tai muita lapselle. Laput suljettiin kuoreen ja ne annetaan tytölle kun tämä täyttää 15 vuotta.

Kun juhlat oli juhlittu, koitti meille paluu arkeen. Siivoilimme ja säntäilimme koko seuraavan viikon, menoja kun oli kalenteri täynnä. Nautinkin äärettömästi tästä kuluvasta viikosta, kun minulla ei ole allakassa yhtään ainutta sovittua menoa koko viikolla, jopa kerho on syysloman kunniaksi peruttu. Niinpä me olemme yrittäneet nukkua pitkään, käyskennellä ulkona ja nauttia syksystä. Sunnuntaina lähdemme koko minun puolen perheeni kanssa tytön ensimmäiselle ulkomaanmatkalle. Tiedossa on siis rauhallisissa merkeissä suoritettava päiväristeily Tukholmaan. Avustavia käsipareja on enemmän kuin tarpeeksi, joten olen suhtautunut reissuun levollisin mielin.

Käsityörintamalla muut työt saivat väistyä välttämättömyyksien tieltä. Säiden kylmetessä on liinailu tuottanut hieman päänvaivaa. Edelleenkin kantaminen saa meistä molemmat hikoilemaan, mutta tytön kädet ja jalat ovat useimmiten liinan tai repun ulkopuolella. Miten siis pukea lapsi niin, että keskivartalo ei saa yhtään lisää kangaskerroksia, mutta raajat olisivat suojassa?

Pienen tuotekehittelyn seurauksena puikoilta syntyikin seuraavanlainen läjä:


Kyseessä ovat junasukkien periaatteella tehdyt kantotumput- sekä tossut. Ne on neulottu paksummalla langalla ja väljällä mallilla. Tämä mahdollisti sen, että saatoin vuorittaa kummatkin fleece-kankaalla. Käytännössä tumpuissa vain kämmenosa on vuoritettu ja samoin töppösissä vain jalkaterän osuus. Tällöin varret pysyvät vielä joustavina ja ne on helppo pukea lapsen päälle, mutta kärjet ovat kummassakin erityisen lämpöiset. Etenkin tossujen kohdalla vuorikankaan sovittelu tuotti hieman päänvaivaa ja yhden pieleenmenneen prototyypin, mutta hiljaa hyvä tulee. Setti onkin ollut nyt aktiivisessa käytössä ja osoittautunut mainioksi: vaatekappaleet kestävät päällä ja pitävät kylmää, sillä lapsen kädet ja jalat ovat muutoin kevyestä vaatetuksesta huolimatta lämpimät.


Lanka: Seitsemän Veljestä, Novita
Malli: Junasukan periaatetta soveltaen omasta päästä tumput, sukissa junasukan malli mutta eri silmukkamäärä
Muuta: Syntyivät yllätysnopeasti, kun en ollut mitään hetkeen paksummasta langasta tehtaillut


Lisäksi tehtailin parista bambu-puuvilla-sekoitekerästä tiskirättejä. Ylinnä pidennetystä helmineuleesta tehty, keskellä pylväsvirkkailtu ja alinna ihan perinteistä ympyrää. Tuo helmineuleinen versio on mallikappale, tein hieman isompana kaksi kappaletta kummallakin värillä ystävän syntymäpäiväpakettiin.

Minulla on pieniä huolia siitä, miten tuo lanka toimii käytössä, en ole aiemmin siitä tiskirättejä tehtaillut. Myyjä Taikavillassa sanoi sen soveltuvan moiseen hyvin, mutta odotan nyt käytännön testejä vakuuttuakseni asiasta itsekin.

Seuraavissa projekteissa onkin jotakin hieman erilaista eli tulevaa larppia varten tilaamani peruukin muokkaus. Tukka on todella pitkä ja leimuavan punainen. Se pitäisi lyhentää puoleen ja täydentää lyhennetyillä latvoilla sitten muuta tukkaa. Hiukset pitäisi saada tämän jälkeen kampaukselle ja punoa kymmenittäin pieniä lettejä ja punoksia koristeeksi. Siinä riittääkin siis innovointia ja puuhastelua vähäksi aikaa, viimeisen peruukin saksimisesta onkin jo vierähtänyt pitkä tovi.

Tukka lähtötilanteessa

Tälläisillä meiningeillä siis täällä vietetään lokakuuta. Oikein hyvää ja toivon mukaan sateetonta syksyä kaikille!

8 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Teillä onkin ollut ihanat nimiäiset. Ja tyttö sai varmaan kivan nimenkin.
Herkkuja joka makuun.
Kivat lapaset ja sukat olet tehnyt. Kyllä tytön tyllerö varmaan lämpöisenä pysyy äidin kekemissä asusteissa .)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi miten ihana kirjoitus. Juuri aivan IHAN oikeanlaiset juhlat. Herkkupöytä on ollut melkoinen. Minua nauratti nuo kummipummit. Upeita käsitöitä olet saanut vauva- arjen lomassa tehtyä.

sirimi kirjoitti...

Ihanat nimiäisjuhlat olette viettäneet. Jaksaakohan neitokainen odottaa 15-vuotispäiväänsä, vaan avaako elämänohjeita sisältävät kuoret ennen sitä :)
Nätit tumput ja tossut olet neulonut.

Annis kirjoitti...

Anneli, eipä tuo ainakaan vielä ole osannut protestoida nimeään vastaan, joten kelvannee toistaiseksi :P

enkuli, vähän pohdittiin alkuun, että mitenköhän vanhemmat sukulaiset suhtautuvat, yleensä kun ovat vain istuneet tietyn kaavan mukaisissa ristiäisissä, mutta ilmeisesti olivat sulattaneet meidän hömpötyksen ihan ongelmitta :)
Pummitäti oli siskon kehittelemä kuvitteellinen hahmo, joka opettaa lapselle elämän realiteetteja kantapään kautta. "Ai sait viikkorahaa? Vippaa kuule pummitädille muutama euro, pummitäti tarvitsee nyt rahaa sinua enemmän... Annapas ne karkit tänne myös". Toivon mukaan tuo oikea pummitäti on lempeämpi tapaus :D

sirimi, me otettiin kuori haltuumme eli toivon mukaan keksitään sille kyllin ovela säilytyspaikka, eikä hukata sitä itse :D

Hilmukka kirjoitti...

Tuo kirjehomma on kyllä yliveto. Yläasteella 7. luokalla kirjoitimme itsellemme kirjeen, minkä saimme sitten, kun pääsimme yläasteelta pois. Tehtävä oli mielestäni mainio ja jännitin ihan huimasti, kun sain kirjeen käsiini ja luin sen moneen kertaan. Kaksi vuotta nyt oli melko lyhyt aika, mutta siinäkin oli ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Niin mitä se onkaan, kun 15 vuotta vanhoja kirjeitä pääsee lukemaan! On teidän tiiti onnentyttö. :)

Annis kirjoitti...

Hilmukka, kiitokset. Me koetettiin pohtia, että voitaisiinko tehdä jotakin sellaista, että siitä jäisi oikeasti jotakin konkreettista sille varsinaiselle juhlien tähdelle. Kun lapsen varhaisjuhlat kuitenkin ovat loppujen lopuksi aika pitkälle aikuisten juhlia -me juhlimme lasta, meitä onnitellaan, me herkuttelemme juhlapöydäss ja me saamme muistot, kaikki tämä tähden itsensä lähinnä nukkuessa :D Lopulta sitten todettiin, että tuo olisi ehkä paras tapa antaa jotakin konkreettista tiitillekin. Äitini ehdotti juhlien jälkeen, että tuostahan voisi tehdä jonkinlaisen perinteen -kerätä joka vuosi vaikka yhdeltä perheenjäseneltä vuorotellen kirje lapselle ja koko nipun saisi sitten samana päivänä. Täytyy siis pohtia ja kehitellä :)

Joskus pienempänä kävin Oulun tietomaassa (tms, Heurekan tapainen paikka, en tiedä onko enää olemassa ollut moneen vuoteen), siellä oli mahdollisuus kirjoittaa itselleen kirje, joka toimitettaisiin perille 10 vuoden kuluttua. En tiedä miten asia oli järjestetty, itse olin kuitenkin liian nuori ymmärtämään asiaa sen tarkemmin. Myöhemmin olen pohtinut, että olisi todella hienoa kyllä kirjoittaa itselleen kirje ja saada se vasta vuosia myöhemmin itselleen.

Aarnilintu kirjoitti...

Juhlat kuulostavat todella mukavilta, lämminhenkisiltä ja sellaisilta, etteivät vanhemmat (jotka kuten sanoit juhlivat mutta myös yleensä stressaavat itsensä pyörryksiin) ettei kenellekään kertynyt mahdotonta työmäärää.

Oulun Tietomaa on edelleen olemassa. Samoin Heureka. Jonka 20X0 - Matka tulevaisuuteen -näyttelyssä voi lähettää itselleen spostiin videotervehdyksen, joka toimitetaan perille noin vuoden päästä. Tuollaiset kirjeet ja tervehdykset ovat kyllä kivoja. Yllättävän nopeasti sitä unohtaa itsekin mitä on kirjoittanut ja minkälainen elämäntilanne kirjoitushetkellä oli. Itse naureskelin tässä jokin aika sitten vedet silmissä, kun löysin lukion 1. luokalla kirjoittamani aineen.

Annis kirjoitti...

Aarnilintu, onpas kiva kuulla, minä muistan ko. paikan vain etäisesti. Olisikin kiva käydä joskus uudelleen :) Oulussa reissaamisesta on jo kulunut lohduttoman monta vuotta.

Minulla on hei kaapissa laatikollinen päiväkirjoja, vanhimmat ekaluokalta :D Pitäisi joku päivä käydä noita kaikessa rauhassa läpi.