maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta harmaasukka


Asteen, kaksi nollan alapuolella
Syksyiset vesisateet vaihtuivat täysin yllättäen lumisateeksi. Maa on ollut valkoinen useamman päivän ja olen katsellut ikkunastamme lumisten puiden runkoja pitkin vilistäviä oravia. Tiitikin on nukkunut parvekkeella levollisesti, vaikka neuroottinen äiti hieman olikin huolissaan kyvystään arvioida, miten paljon lapsi tarvitsee päiväunille pakkasella päälleen (Syystäkin, lapsiparka kun suorastaan ui ensimmäisen keikan jälkeen hiessä, vaikka koetin olla liioittelematta vaatemäärän kanssa. Kuumaverinen mikä kuumaverinen).


Oravametsä ikkunani takana
Tukholman reissu sujui todella hyvin. Automatkat nukuttiin pätkissä ja heräämiset tapahtuivat sopivasti silloin, kun me kaarsimme huoltoasemalle hoitamaan autoa ja aikuisia. Rauhassa syötiin ja jatkettiin taas ajamista. Mennessä ajoimme Tampereen kautta ja pidimme taukoa siskotuiseni luona. Helsinkiin ehdimme pysähtelyistä huolimatta mainiosti ja pääsimme laivaan kommelluksitta.

Tukholma hieman jännitti, mutta hyvinhän se lopulta sujui. Pohdimme etukäteen vaunujen vuokraamista tai turvakaukalon mukaan ottamista tiettyjä tilanteita helpottamaan, mutta lopulta reissu tehtiin trikooliinan ja kantorepun turvin. Hyvin piisasivat moiset.
Hauska myös se, miten paljon ihmisiä tuntuu hämmästyttävän ja kiinnostavan se, että lasta kantaa liinassa. Moni tulee kysymään, miten kantaminen sujuu tai onko se raskasta. Myös usein näkee huvittuneita hymyjä, kun ohikulkijat tajuavat että en kannakaan vatsapuolellani reppua vaan pientä vauvaa. Tiiti on myös oppinut kannattamaan päätään vankasti, eikä suostu enää hereillä ollessaan makaamaan liinan tai repun sisällä. Niinpä neiti useimmiten kurkkiikin liinan reunan yli tomerana.

Se Alunen. Köh.
Hoitoalusta valmistui vihdoinkin. Se vaati peräti tunnin työn, kun ensin leikkasin ison muovikassin kahtia ja kiinnitin puolikkaat alustan kummallekin puolelle hyvin löyhästi parilla puuvillalangan pistolla sieltä täältä. Sitten alunen pyöri pesukoneeni pikaohjelman läpi ja tadaa, se olikin siinä. Punastuttaa vieläkin ajatella, miten toimeen käyminen tuntui maailman raskaimmalta hommalta. Alunen huopui pikaohjelmalla juuri sopivasti. Se ei laske kosteutta läpi, vaan nesteet jäävät pinnalle kellumaan. Koko on myös aika lailla sopiva. Käyttökohteita on testailtu tähän mennessä niin matkalla lekottelualusena kuin ulkotorkuilla tuomassa lämpöä ja suojaa kopan pohjalla. Kummassakin toimi erinomaisesti.

Minulla on ollut myös sukkamania ja kohta kaksi paria sukkia on karannut puikoilta muille maille. Valmista paria en ole saanut kuvattua, koska en edelleenkään tykkää päättelystä. Niinpä se eka pari odottaa toverinsa valmistumista, jotta voin heittäytyä tähän inhoamaani hommaan täydestä sydämestäni pidemmäksi aikaa kerralla. Että voi jippii ja silleen. Voisiko joululahjaksi pyytää jotakin päättelymenninkäistä, joka asuisi muun aikansa sukkalaatikossani ja päättelisi viimeistelyä vaille olevat työt? Lupaan kohtuullisen työtaakan, mukavat asuinolot ja suklaata niin paljon kuin pieni menninkäinen vain jaksaa syödä.

Syksy vaatii syksyiset herkut?
Arki on muutoin pyörinyt hiljakseen. Reissun jälkeen mies piti isyyslomapäiviään ja vietimme leppoisaa ja rauhallista viikkoa. Kokkailimme myös laivan buffetin innoittamana puolukkapannacottaa, josta tuli ihanan kirpeää. Reseptiä postailen lähipäivinä Villikatajan puolelle. Villis on tuottanut minulle myös oman päänvaivansa viime aikoina, blogi kun siirtyy kokonaan omalle sivustolleen ja siirtotyöt ovat vieneet oman osansa ajastani.
Tiiti keksi viikonloppuna, miten selältään pääsee kierähtämään mahalleen. Niinpä meillä ei maassa ollessa tehdä oikeastaan enää mitään muuta. Paitsi huudetaan ärtymyksestä ja raivosta silloin, kun käännös ei ota sujuakseen. Ja varmuuden vuoksi välillä vähän silloinkin, kun ollaan mahalleen vihdoin päästy ja silkka väsymys uhkaa viedä mennessään. Tämä liikunnallisuus näkyy myös yöunissa, eka unipätkä on yhtä unissaan huitomista.

Niinpä hieman univelkaisena ja uupuneena toivon, että tämä viikko toisi hieman rauhallisemmat unet kummallekin. Lisäksi toivon, että tuo ihana lumipeite olisi tullut jäädäkseen, minulle syyssateet riittäisivät jo!

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Hienosti Tiiti pärjää reissussakin. Kyllä minäkin varmaan olisin samanlainen, jos näkisin jonkun kantavan pikkuista kantorepussa. En varmaan saisi silmiäni irti :)
Voi että olisi hauska nähdä, kun pikkuinen sieltä kurkkii.
Kyllä teillä nyt varmaan opitaan hurjaa vauhtia kaikkea uutta.
Tuo meidän jokaisen on opeteltava, aluksi sitä pukee vauvalle liikaa päälle... mutta kyllä se siitä :)

Oikein mukavaa alkanutta talvea !

Annis kirjoitti...

Anneli, sitä itse vaan usein ihmettelee, että mitä ne tuijottaa tai virnuilee, kunnes tajuaa, että lastahan ne nauravat :P Jotenkin omaan lähipiirin on sattunut niin monta lastaan ensisijaisesti kantavaa, että itse en tajunnut ennen kuin vasta viime kuukausina käytännössä, että aika harvinaisia näkyjä ovat kantajat kuitenkin katukuvassa.
On noita tosin sattunut yksi ikävämpikin, eräs vanhempi rouva katsoi bussipysäkillä asiakseen haukkua huutovoimakkuudella minut, koska "lapsen kantaminen tuolleen on edesvastuutonta, kai sinä ymmärrät edes sen verran, että vaunuja käyttäisit, tuo on luonnotonta ja nykyajan hömpötystä". Teki mieli nauraa ja todeta, että puhut nyt ihmislajin luonnollisuudesta evoluutiobiologille :D Eipä siellä savannilla esiäitimme tainneet kuitenkaan työnnellä lapsukaisiaan vaunuilla, varhaisemmasta lajihistoriasta puhumattakaan. Eipä sen puoleen, sille naiselle järkevä puhuminen oli ihan yhtä tyhjän kanssa, joten koetin sitten stoalaisesti kuunnella sen valitusta ja huutoa sen viitisen minuuttia mikä bussin saapumiseen kesti ja annoin sen kiehua siinä vieressäni. En vain ymmärrä tuota logiikkaa, minusta jos ihmiset eivät lapsiaan vahingoita, ei minulla ole oikeutta mennä heille huutelemaan terävään sävyyn, että minä teen hei näin, tämän on siis oltava parempi ja todennäköisesti ainut ja oikea tapa! Jos vaunut sopivat omaan tilanteeseen hyvin ja niistä tykkää käytössä, miksi pitäisi kantaa ja päinvastoin? Jokainen tehköön kuten parhaimmaksi kokee :)

Ja vaatemäärässä minua hämäsi pitkään neuvolan nyrkkisääntö, että lapselle yksi vaatekerros enemmän kuin aikuiselle. Meillä ei toiminut lainkaan, tiiti meinasi saada heti lämpöhalvauksen kun yritinkin. Edelleenkään en tahdo uskoa nyt säiden kylmentyessä, että se pärjää niin kevyillä vaatteilla, mutta hiljalleen uskottava se on :D

Tuulikki kirjoitti...

Teillä on ollut tohinaa kovasti, nimiäisissä, reissussa ja ihan arjen pyörittämisessä. Onnea pikkuiselle elämäntaipaleelle ja jaksamista vanhemmille. Esikoisen kohdalla kysäisin neuvolassa, että puenkohan lapselle liikaa päälle, kun samanikäisiä lapsukaisia oli paljon vähemmillä vaatteilla. Neuvolan täti tuumasi, että eipä sinun naperolla räkä valukkaan koko ajan nenästä. Autossa huomasin, että kyllä lapsi alkaa parkua, jos tulee liian kuuma. Automatkat kesäisin olivat sitten tuskaa. Toivotaan, että tytär alkaa nukkua yöllä pitempiäkin pätkiä, että saat itsekin nukutuksi. Mukavaa viikkoa.

Annis kirjoitti...

Tuulikki, kyllä on ollut ihana tämän kaiken touhuamisen lomassa, kun välissä on päivä tai kaksi täysin vailla mitään oikeaa tekemistä. Köllötellään lattialla, jutustellaan, käydään repussa kävelemässä ja vain olla möllötetään <3

Meillä tosiaan tyttö on selkeästi kuumaverisempi kuin keskivertovauva ja vaikka alussa hirvitti, pian huomasin että yleensä omalla lapsella oli se noin vaatekerrallinen vähemmän pukimia kuin muilla yllänsä, koko lapsi kun hikosi niskaa myöten tuskaisesti enemmässä. Kyllähän sitä välillä tuntee muiden ihmisten katseet selässään, että miten tuo pitää lapsellaan noin vähän vaatteita. Mutta kun se raukka tukehtuu enemmässä :D