maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Hengähdystauko

Viimeiset 1,5 viikkoa hurahtivat ohi aivan huimaavaa vauhtia. Luonani kävi vierailijoita tiuhaan tahtiin ja piipahdinpa minäkin parin päivän ajan Lappajärvellä ja Ähtärissä ihmettelemässä kesäistä Suomea. Vielä kun reissusta toipumiseen lisätään vanhempieni vierailut, yllätyspiknik ystäväjoukon kanssa perjantai-iltana sekä viime viikolle osuneet syntymäpäiväni ja miehekkeen kanssa viettämämme vuosipäivä, olikin arki melkoista touhua täynnä. Tänään onkin ensimmäinen päivä toviin, kun en ole a) käymässä itse missään b) emännöimässä kotonani. Nytpä olenkin nauttinut vain paikallaan olosta, päivätorkuista, hyvistä kirjoista ja tietenkin käsitöistä.


En muista, olenko aiemmin neulonut Alpacaa. Se oli mukavan pörröinen lanka, johon asunnossamme pyörivät kissankarvat katosivat kauniisti muiden karvojen ja epätasaisuuksien joukkoon. Kattilaisilla on karvanvaihtoviikot menossa, joten vaikka viime viikolla vierailijoiden vuoksi imuroin neljä kertaa koko asunnon viikon sisällä, karvapalloja puski silti joka nurkalta vastaan.

Minulla on kaapissani Alpacaa, jonka olin ajatellut neuleboleroksi, mutten ole enää niin varma ratkaisustani tämän neulomissession jälkeen. Jotenkin tuntuu, että neulepinta varmastikin imaisee itseensä aivan kaikki huoneilmassa leijuvat pölyhiukkaset ja karvat.

Kyllä, meitsi kasvattaa parvekkeellaan myös halkoja (tai tarkalleen ottaen halossa olevaa sienirihmaa)
Lanka: DROPS Alpaca
Malli: Tobi Beck: Fingerless Pomatomus Gloves (Ravelry)
Muuta: Malli oli hauska neuloa ja sen oppi myös ulkoa sangen pian. Kyseinen ohje oli myös tarkoitettu nimenomaan matkaneulomiseksi ja se olikin painettu niin, että tulosteen olisi voinut taitella pieneksi kortiksi laukkuunsa mukaan. Hauska ajatus.

8 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle. Tuolla iällä voi vielä täyttää, minun iälläni ei enää :)
Ihanat kämmekkäät olet tehnyt, toivottavasti noita ei kuitenkaan ihan heti tarvitse !!

Kuule, hyvä ehdotus se mekko tai hame. Mutta minulla on aina ollut kompleksi jaloistani, ja harvoin pidän mekkoa :)

Koitahan jaksella, vaikka helteet palaisivatkin :D

Annis kirjoitti...

Anneli, meillä tässä suvussa on periaatteena, että pitää juhlia aina kun joku on vuoden vähemmän muiden riesana :P Hyvä syy juhlia kun on aina kaivattu ja loistava syy nähdä rakkaimpia.

Minäkin olen joskus jalkojani stressaillut, mutta päätin sitten niiden olevan ihan kelvolliset ja minua uskollisesti palvelleet jalat, jotka saavat nekin aina välillä nauttia kesästä. Hametta tai mekkoa vaan päälle rohkeasti, sitähän voi treenata siellä mökillä mökkihaltioiden kanssa mekon käyttöä ja sitten rohkeutta kerättyään käydä pyörähtämässä kesäisellä kaupungillakin esittelemässä niitä jalkojaan :) Eivätköhän ne kauniit jalat ole joka tapauksessa.

Toivotaan joo, että säät pysyisivät lämpiminä. Hellettä en ihan toivoisi tosiaan, mutta kyllä kesä saa muutoin kesältä tuntua :)

katri kirjoitti...

Paljon onnea vanhenemisen johdosta ja
aivan ihanat kämmekkäät!

Aarnilintu kirjoitti...

Täältäkin myöhästyneet onnittelut! Onpa hauskaa, että joku ohjeen teosta (tai taitosta) lähtien ajattelee, että bussit ja muut julkiset kulkuvälineet ovat mitä oivallisimpia paikkoja neuloa, mutta hankalia matkustaa suurten lakanaohjeiden kanssa. Enpä ole ennen kuullutkaan, että juuri matkakäyttöön suunniteltujakin ohjeita on. Olen vaan yrittänyt soveltaa siihen käyttöön kaikenlaisia mahdollisia ohjeita omalla tyylilläni:)

sirimi kirjoitti...

Syntymäpäiväonnittelut näin jälkikäteen :)
Kauniit kämmekkäät. Kivan värisetkin.

Annis kirjoitti...

katri, kiitokset. Kämmekkäistä tuli mukavat ja malli oli etukäteishuolestuksesta huolimatta niin helppo, että sen parin toiston jälkeen oppi ulkoa.

Aarnilintu, sanopa muuta! Käsitöitä tehdään kuitenkin todella paljon epätavallisissa paikoissa ja etenkin tien päällä. Itse tykkään älyttömästi vuosia sitten ostamastani Toe-Up Socks in a Box-paketista, jossa on koottuna postikortin kokoisina tukevina pahvikortteina niin tekniikkaohjeet varpaista ylöspäin neulottaviin sukkiin kuin yksittäisellä kortilla aina kokonainen sukkaohje. Älyttömän helppo ja kätevä ottaa matkaan, mutkatonta lainata yksittäistä ohjetta tarvittaessa kaverille kokonaisen kirjan sijasta, useampi voi neuloa samasta "kirjasta" yhtä aikaa malleja... Mutta tuttua on tuokin, että olen raapustellut milloin mitäkin harakanvarpaita jonkun kauppakuitin takapuolelle, että saisin matkassa kulkevat miniohjeet mukaan niiden valtavien ohjeiden sijasta.

sirimi, kiitokset. Väri on niitä, jotka saavat siskoni hehkumaan ja minut näyttämään lähinnä kalpealta ja sairaalta :P Onkin ihana, että voin käyttää töissä aina välillä etenkin noita kauniin mausteisia vahvoja värejä, kun eivät ole omaan käyttöön menossa.

Tuulikki kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut myös minulta. Kämmekkäät ovat hyvin pirtsakat. Meidänkin kissa karistaa karvojaan aivan valtavasti. Pitäis imuroida koko kissa. Minä olen luullut sen johtuvan joko madoista tai siitä, että meidän katti ei tiedä onko ulko vai sisäkissa. Matolääkkeitä olen sitten poloselle syöttänyt.

Annis kirjoitti...

Tuulikki, meillä lähtee kanssa kohta intensiivimadotus käyntiin. Saa nähdä onko sillä mitään vaikutusta. Noilla on yleensä se jonkinlainen karvanlähtö kaksi kertaa vuodessa, jolloin koko asunto pöllyää. Välillä olen kuullut, että jos antaa karvanlähdön aikaan tehostetusti vitamiineja ja etenkin rasvahappolisiä, se vähentäisi miltei nollaan tuon pöllyämisen. Pitäisi sekin testata siis joskus.

Sääli että meidän Pihka pelkää kuollakseen imuria, muutoin voisin kyllä imuroida katit :D