keskiviikkona, toukokuuta 30, 2012

Kesä ja villavaatteiden ilot

Kun kesä helteineen lähestyy, kannattaa silloin neuloa lämpimiä villaneuleita! Eiku hetkinen, mitenkäs päin se menikään...?

Saattelin viikonloppuna valmiiksi pitkään laatikossa parittomana pyörineet läpälliset kynsikkäät. Sisareni tilasi ne minulta jo aikoja sitten ja lähetti vielä langankin kotiin asti, joten olihan noidan keskeneräisyys hivenen jo nolostuttavaakin. Ihmettelin toista käpälänlämmittäjää neuloessani mikä oli saanut homman tökkäämään viime kerralla niin pahoin, että toinen oli jäänyt viimeistelemättä. Paljastuihan sekin sitten, kun käytiin niitä sormia yksitellen värkkäämään ja etenkin lankoja päättelemään. Sisulla siitäkin selvittiin ja niinpä sain vihdoinkin nämä pois keskeneräisten laatikosta.


Malli oli mukava ja sitä oli miellyttävä neuloa. Ainoana ongelmana tosiaan tuo sormien kanssa suhraaminen. Päänvaivaa aiheutti myös se, etten mitenkään tohtinut uskoa sisareni käsien olevan niin pienet, että ne saisi nätisti noihin ahdettua. Kokeilu kuitenkin paljasti, että vaikka mitä jouduin omat sormeni taittelemaan noin nelinkerroin, siskolle nämä istuivat ihan hyvin. Pakkohan se oli siis todisteiden edessä taipua, vaikka aprikoinkin vielä työn valmistuttua, puranko päät ja teen läpistä pidemmät.

Malli: Chelsea Flint - London eye glittens (Ravelry)
Lanka: 7 Veljestä, en muista langan väriteemaa. Polka?
Muuta: Perusmallia oli mukava neuloa, mutta yläosan sormisekoilut (vaikkakin ohjeessa selkeästi selostetut) olivat langan jatkuvan pätkimisen kera tylsiä. En taida enää neuloa kuin kämmekkäitä.

Vesiputousta violettina
Toisena projektina valmistuivat Waterfall-sukat kärjistä ylöspäin neulottuina. Malli oli yksinkertaista perushuttua, jota tosin muuttelin. Alkuperäisessä mallissa pitsikuvio kaartuu molemmissa sukissa samaan suuntaan, mutta minä vaihdoin sen suunnan toiseen sukkaat, jotta sukat olisivat toistensa peilikuvat. Rakastan näitä väriä vaihtavia sukkalankoja kenties hieman liikaa, mutta tämän värit olivat vain liian karkit. Sukat jäävätkin siis täten omaan laatikkooni, vaikka alunperin jotakin muuta hieman suunnittelin.

Varmat kesän merkit meilläpäin: mustelmat säärissä!

Malli: Wendy D. Johnson: Waterfall socks (Ravelry)
Lanka: Regia, Hand dye effect, sävy amethyst
Muuta: Lanka oli taas näitä hahtuvaisempia sukkalankoja, joiden kestävyydestä ja taipumuksesta huopua minulla ei ole laajempaa kokemusta. Tietääkö joku, saako mekaaninen käyttö nämä heikentymään miten herkästi eli pitääkö minun säästää nämä vesiputokset unisukiksi?

4 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Upeita neuleita olet tehnyt. Käytännölliset tuollaiset lapparit.

Tuulikki kirjoitti...

Tänään olisi ollut tällaisille räpikkäille / kämmekkäille hyvinkin käyttöä. Miten voikin olla niin tautisen kylmää kesäkuun alussa. Minusta sormikkaissa ja räpikkäissä tylsintä on lankojen päättely. Nätit käsineet ja sukat.

Anneli kirjoitti...

Kyllä saa sisko nyt nätit käsineet !
Ja nuo sukatkin on ihanat !

Meillä oli aamusta kova sade ja tuuli, mutta onneksi se loppui iltapäivällä. Kylmä tuuli on kyllä vieläkin. Tultiin juuri tänne mökille, kummipojan ylppärijuhlien jälkeen.
Tätä oloa olen koko kesän odottanut ja nyt se on :)
Terveiset Jaalasta, onnellinen lomalainen :D

Annis kirjoitti...

enkuli, kiitokset. Aloin itsekin pohtia, että pitäisikö värkätä moiset omaan käyttöön myös, mutta tosiaan jollakin toisella mallilla ja mielellään niin, että sormet ovat kaikki vapaana eikä omissa lokosissaan, sen verran puuduttavaa se niiden värkkääminen ja etenkin päättely oli.

Tuulikki, kelit ovat olleet kyllä koleat täälläkin, mutta minun päässäni voittavat aina sellaiset +30 helteet mennen tullen :D Minä en kestä kuumaa, palan auringossa parissakymmenessä minuutissa ja olen muutenkin hellekeleillä ihan kurjana.
Ja se päättely, se päättely. Onko olemassa ketään, joka tykkäisi siitä ihan kamalasti ja jolle voisi delegoida eteenpäin sitä hommaa?

Anneli, minä en olisi ihan noin kirjavaan lankaan päätynyt, mutta kun sisko vaatimalla vaati :)
Ja kuulostaapa hyvältä, nauttikaahan nyt siellä paratiisissanne oikein kunnolla pitkän talven varalle!