tiistaina, marraskuuta 08, 2011

Askeleita

Kuten jokainen täällä vähänkään enemmän selaillut tietää, minulla oli kohtalaisen kiireinen alkusyksy. Yleensä tällaisilla on tapana kostautua niin, että kun tilaisuus hieman höllätä otetta tarjoutuu, sairastun. Toki on mukava, että kroppa ei anna periksi niiden kiireputkien aikana, kun sen panosta kaikkein eniten myös tarvitaan. Silti tuntuu jotenkin epäreilulta, että keho heittää vapaalle sitten oikein urakalla.

Niin kävi nytkin. Ensin keräsin itselleni jonkin sorttisen syysflunssan noin reipas viikko sitten. Kun pääsin siitä eroon, ehdin nautiskella terveydestäni miltei viikon ajan. Sunnuntaina sainkin sitten kaverikseni 48 tunnin vatsataudin. Suorastaan ratkiriemukasta.

Tästä viisastuneena olen koettanut nyt muistuttaa itseäni siitä, että vaikka kiirettä välillä piisaakin, osaan kiireestä ja etenkin sen kokemisesta voi vaikuttaa itse. Sen sijaan, että lupaan hullun kiirekauteni keskellä ottaa jonkin ylimääräisen homman tai intoilen työprojektista niin paljon, että teen pyöreitä päiviä, voisin vetää tylymmin rajoja itseni hyväksi. Vähempikin riittää ja pienemmälläkin stressillä selviää. Voisin koettaa myös olla itselleni armollisempi. Hommat tulevat kyllä tehdyksi ajallaan, eikä niiden aina tarvitse olla loppuun asti hiottuja. Sen sijaan, että teen asioita välillä hirvittävällä voimalla ja välillä hädin tuskin tahdissa pysyen, voisin tehdä asioita koko ajan tasaisella virralla. Sillä tavalla minustakin riittää pidemmäksi aikaa ja enemmän. Useamminkin voisin käpertyä sohvalle päivätorkuille, karata metsään lenkille tai nautiskella iltahämärässä teekupillisesta. Mikäs kiire se meillä, valmiissa maailmassa.

Kerätessäni voimia taudin keskellä olen tikutellut kasaan pieniä asioita itsekkäästi itselleni samalla kun olen välillä nukahtanut silkkaa väsymystäni ja välillä katsellut puolella silmällä dokumenttia.


Tein esimerkiksi vihdoinkin itselleni sen pipon, joka minun piti tehdä jo vuosi sitten. Aikaa meni ruhtinaalliset kaksi iltaa.

Malli: Rinsessa-pipo, tyttömäisesti parrakkaan rinssini päässä kuvattuna
Lanka: Mondial, Merino Wash, 100 % villa (Budapestin reissun peruja)
Muuta: En käsitä miten en ole saanut tätä aikaiseksi aiemmin. Lisää nyt vaan stressin ja kiireen pohdiskelun rinnalle myös tervettä itsekkyyttä, myös oman pään saa suojata viimalta!

Minua myös vähän jännittää, sillä otin puikoille jotakin vallan erikoista. Omalla mittapuullani siis lähinnä, en tiedä näkeekö kukaan muu tässä mitään erityisen jännittävää. Minähän siis tosiaan olen uusopetellut neulomaan vasta pari vuotta sitten. Tähän asti olen neulonut sukkia, huiveja, pipoja, lapasia ja yhden topinkin. Paitaa tai takkia en ole uskaltautunut kokeilemaan, koska ne tuntuivat niin suurilta, uhkaavilta ja vaikeilta töiltä. Enhän minä osaisi. Tai jaksaisi. Tai jotakin. Tekisin väärän kokoisen. Todennäköisesti myös väärästä langasta. Tai sitten olisin pihi väärällä hetkellä, enkä raaskisi ostaa mitään laadukasta lankaa, vaan tekisin jostakin oitis nyppääntyvästä ja värinsä menettävästä ja sittenpä se iso työ vasta harmittaisikin. Parempi antaa projektin vain hautua ja odottaa itseään.

Mutta sitten minulla olikin yllättäen reilun kilon verran luomutuotettua villalankaa. Sellaista, jonka voisi takiksi uhratakin, kun sellaisen langan pitäisi olla lämmintä ja kestää kyllä käytössäkin nyppääntymättä oitis. Etsiskelin kyllin yksinkertaista ja samalla silmääni miellyttävää mallia. Lopulta loin kädet täristen silmukat ja kävin toimeen.


Hip hei, takaakappale on päässyt kädenteiden kavennuksiin asti! Ehkä tästä vielä ihan oikea vaate tulee! Kyllähän minun käsialani edelleen tasoa neulottaessa lainehtii, muttei aivan niin törkeästi kuin pelkäsin. Kokokin näyttää vielä ainakin toistaiseksi loogiselta. Toivossa onkin oikein mainiota elää, katsotaan miten sitten kappaleiden yhdistelyn aikaan käy.

Tuumailen ja harkitsen myös kappaleiden värjäämistä. Lanka oli perusvalkoista, mutta jokin harmaakin voisi minua miellyttää. Katsellaan, miten käy.

14 kommenttia:

Rni kirjoitti...

Mie katoinkin, että tuo pipo ei voi olla siun päässä tai niskasi on jykevöitynyt sitten viikonlopun... :D

Ja oikealla asenteella olet liikkeellä, kuten tavallista. Ota aikaa itsellesi, jotta sinulla voi olla sitä joskus myös meille muille. Oma hyvinvointi ykköseksi :)

Kuvailen sinulle tänään sen pipon, jos haluat siitä otoksen tänne? :)

Annis kirjoitti...

Rni, järkkärillä on vaikea ottaa ilman ajastinta kuvaa omassa päässään olevasta piposta, siksi miehen niska.

Minulle on vaan aina ollut vähän vaikea olla tekemättä täydellä liekillä silloin, kun olen jostakin oikein innoissani. Sitten parin kuukauden päästä huomaa, ettei jaksaisi edes eväänsä lotkauttaa. Kun oppisi sen keskitien, ettei tee yli eikä ali. Sitten olisin tyytyväinen. Onneksi tässä on nyt vielä aikaa tulla fiksummaksi tämän elämän aikana :D

Mielellään voisin kuvan ottaa kyllä siitä pipotuisesta. Saanko vakkarimallini vai pitääkö minun tyytyä sinuun? ;)

hillanen kirjoitti...

Ymmärrän hyvin sen, että jotenkin hirvittää alkaa neuloa villatakkeja.. Itse lähdin sille linjalle pelkojeni kanssa, että neulon mieluiten ylhäältä alas ilman saumoja, jotta näen heti, onko neule sopivan kokoinen ja voin purkaa ennenkuin tapahtuu kauheita (eli ennenkuin joudun purkamaan 3 kilometriä ;) Paloista en oo uskaltanu neuloo. Uskon silti, että sinun Suuresta Neuleestasi tulee hieno! :) Ei tää mun palarajoitteisuus estä muita onnistumasta, se on nähty monesti.

Kiitos myös kauniista sanoista, jälleen kerran, blogissani. :) Ne ilahduttavat aina.

Ja ehdottomasti olen sen kannalla, että on kuunneltava itseään ja todellakin vedettävä raja just siihen mitä jaksaa ja mitä ei, koska pidemmän päälle se antaa niin paljon (itse opin kantapään kautta ja julistan siksi tällä kiihkolla asiaa :D)

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Kivan näköisiä neulottuja! :)

Samaa mieltä - itselleen pitäisi muistaa varata aikaa. :)

Anneli kirjoitti...

Ihanan pipon olet tehnut. Ja tuo palmikkoneule... wautsi :)

Minäkin olen viime yöstä asti ollut mahataudissa. Tää on niin kurjaa ;((

Kiva kun sinä vierailet sivuillani ja jaksat kirjoittaa kommenttiakin !!

Annis kirjoitti...

hillanen, nyt tuli ihan kylmä hiki kun aloin pohtia kaikkia niitä tapoja moata tuo homma, joita en ole aiemmin tajunnut edes ajatella :D Noh, ehkäpä tästä edes JOKU saa itselleen takin, jos ei minulle mene. Katsotaan miten käy!

Ja totta, minulla on edelleen välillä mahtava illuusio siitä, että minun pitäisi jotenkin jaksaa ja ehtiä ihan kaikki ja olla vahva ja kaikkea muuta. Kokemus "onneksi" opettaa ja nykyisin sitä tajuaa hiljentää ajoissa. Se pitää vain näköjään meidän luulovahvojen muistutella itsellemme säännöllisesti.

Sirpa, kiitokset :) Sen kun aina vaan muistaisi! Olevinaan välillä kaikki on niin tärkeää, vaikka lopulta vain kovin vähän onkaan todella.

Anneli, voi auta armias, toivottavasti menee äkkiä ohi. Ihan kamala tauti :S Ja kiitokset, sinulta olen tuota uskallusta ja intoa isompiin töihin imenyt, tuntuvat menevän niin rutiinilla. Että ehkä minäkin vielä :D

hillanen kirjoitti...

Tarkoitus ei ollut pelotella, minä uskon takkiisi! :) Mutta sen on kyllä hyvä ja positiivinen ajatus, että kyllä se aina jollekulle toiselle sopii, jos ei itselle, koska niinhän se on. Vaan kyllä silti siis uskon siihen että se käy ihan siulle! Varmasti!

Annis kirjoitti...

hillanen, ei hätää, minä olen aika etevä itseissäikyttelijä ja ihan varmasti keksin kyllä vielä tuhat huolenaihetta tuohon projektiin liittyen ennen kuin se on valmis ihan omatoimisestikin :D Onneksi on tosiaan lähipiirissä eri koot aika hyvin edustettuna, joten löytyy kyllä varmasti joku jatkokäyttäjä takille ;)

Tuulikki kirjoitti...

Nätti kuvio Rinsessa pipossasi. Villapaidastasi tulee kaunis ja ajaton. Palmikot ja nypyt näkyvät kauniisti valkoisessa neuleessa.
Minä olen monesti miettinyt, että miksi flunssat ja mahataudit iskee heti, kun hommat helpottaa. Joka ikinen syksy heti, kun marjamaalla leikkuutyöt on tehty, tulee kunnon räkätauti. Aikaisemmin, kun oli karjaa, lomat alkoivat kuumetaudilla. Elimistö antaa yksikertaisesti periksi, kun stressi helpottaa. Lohdullista on, että sairastamisen myötä tulee myös vastustuskykyä.
Pirteää päivää sinulle.

Annis kirjoitti...

Tuulikki, kiitos. Vaaleista sävyistä pidän kyllä itsekin, olen sen verran vaalea että tummat äkkiä hukuttavat minut!
Se on varmaan juurikin se, kun se pitkään kestänyt stressireaktio vihdoin laukeaa ja normaalitilanne palautuu. Sekä antaa itselleen henkisesti luvan hengähtää. Tämä on minullakin niin tuttu ilmiö, tunnollisesti aina lomalla sairastan :D Nyt onneksi pääsin jo tänään liikkeelle ja olo on muutenkin mainio.

juuli kirjoitti...

Hieno takakappale! Jään innolla odottelemaan jatkoa. Kyllä siitä hyvä tulee, usko pois. Lankakin kuulostaa mahtavalta, nam herkkua!

Annis kirjoitti...

juuli, kiitos rohkaisusta. Toivotaan, nyt olisi takakappale valmiina ja pätkä edestäkin. Saas nähdä!

Anneli kirjoitti...

Oikein hyvää rauhallista ja jännittävääkin Uutta Vuotta Sinulle ja miehellesi !

Annis kirjoitti...

Anneli, kiitokset <3 On tässä varmasti kaikkea uutta ja jännittävää tiedossakin. Kun vielä ensin flunssan selättäisi!