maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Raitoja ja raapimista

Olin koko edeltävän viikon maanantain sairaspäivää lukuun ottamatta töissä. Koulu oli uusi kokemus, joskin olin aiemmin ollut opettamassa tien toisella puolella olevan lukion tunneilla. Kaiken kaikkiaan ihan mukava työkeikka, joskin ensimmäisenä päivänä olin hitusen epäileväinen sen suhteen, miten selvityisin. Olo oli edelleen flunssainen, korvat naksahtelivat säännöllisesti lukkoon ja minua nukutti luvattoman paljon. Onneksi olo koheni pitkin viikkoa ja hommat sujuivat isommitta ongelmitta. Huomasin kuitenkin iltojeni kutistuvan melkoisen lyhyiksi, kun sänky alkoi kutsua pahimmillaan puoli yhdeksältä illalla. Niinpä en kamalasti mitään hyödyllistä saanutkaan aikaiseksi viikon mittaan.


Onneksi sairasteluani ja vetämättömyyttäni piristi Nzqulta tullut paketti ja suloinen kortti. Kiitokset siis vielä kerran sinne suunnalle!


Lanka: Seitsemän veljestä raita-lanka
Malli: MariJ:n polvekeraidallisten ohjeella tehdyt. Ihan perusmallinen kantapää ja nauhakavennukset kärjissä. Olen aiemmin tehnyt Olga-sukat, joissa tuota polvekeraitaa hyödynnettiin, mutten tajunnut ennen MariJ:n blogin selailua, miten hyvin tuo malli sopisi myös pätkävärjättyyn lankaan.
Muuta: Olisin tehnyt pidemmät varret, mutta sukkien piti olla valmiina sunnuntai-iltaan mennessä, enkä lauantaina noin kello neljältä aloittaessani osannut lainkaan arvioida, miten pitkään tämä puuha minulta oikein veisi. Niinpä jätin varret sitten vähän lyhyemmiksi, jottei aikatauluni leviäisi käsiin.


Koska päätin, että tällä kertaa langasta ei jää mitään ylimääräistä kaappeihini pyörimään, virkkailin vielä illalla leffaa katsottaessa pari patalappua keittiön varastoja täydentämään.

Mies värkkäili viikonloppuna kissoille uutta raapimapuuta. Ihan tavallinen höylätty lauta ja 20 metriä sisalnarua, pitkin matkaa muutama naula napakoittamassa narun paikallaan pysymistä. Meillä kissoilla on kynsissä sellainen tuhovoima, että saavat kyllä raapimapuun kuin raapimapuun muutamassa kuukaudessa tuhottua. Keittiön ruokapöydän pyöreisiin jalkoihin säännöllisesti sidotut narukiepitkin kuluivat aina muutamassa kuukaudessa vappuhuiskuja muistuttaviksi paloiksi. Nyt pitäisi narun olla sen verran paksumpaa, että toivon mukaan kestäisi kasassa hieman pidempään. Uusi narukieppi maksaa kaiken lisäksi noin viisi euroa eli kamalan kalliiksi ei puun uudistaminen käy.

3 kommenttia:

MariJ kirjoitti...

Kiva huomata, että ohjeestani on ollut hyötyä! :) Tuli kyllä tosi kivannnäköiset sukat sinulla, ja myös patalaput on nättejä.

Anneli kirjoitti...

Onneksi tauti nyt alkaa hellittää.
Pidä kuitenkin varasi, ettei tule jälkitautia...:( Ja elelet rauhallisesti.
Kauniit sukat olet tehnyt, ihana lanka ja raidat.

Toivottavasti selvisit Anttilan reissusta ilman että langat pomppasi koriin :D

Annis kirjoitti...

MariJ, kiitokset vain kun ohjeen viitsit rustata ylös. Kyllä sille varmasti löytyy käyttöä useammallakin ihmisellä!

Anneli, toivotaan ettei tule mitään jälkiseuraamuksia. Ja kiitokset, toivon myös että saaja piti noista. Täytyy noloudekseni tunnustaa, että kyllä sitä muutama kerä saattoi pompatakin, vaikka miten päättäväisesti ja reippaasti kävelin olevinaan ohi niistä lankalaareista!