sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Arjen kiiret ja ihmeet

Minut pikarekryttiin torstaina sijaistamaan sairastunutta biologian ja maantiedon opettajaa. Niinpä vietinkin perjantain sitten opettamassa. Eksoottisinta vähään aikaan olivat minulle ehdotetut aamutunnit, joilla tuurasin vielä ranskanopettajaa. Laskujeni mukaan osaan noin viisi sanaa ranskaa, joten kokemus oli mielenkiintoinen. Onneksi oppilaat viettivät pääosan tunnista tehden harjoituksia tietokoneella. Sijaisuus (bilsan, ei ranskan, kaikkeudelle kiitos) jatkuu ainakin vielä koko ensi viikon, joten luppoaikaa ei kamalasti jää, etenkin kun työmatkat lohkaisevat aikaa kivasti.

Työkiireet ja sosiaaliset riennot ovat pitäneet minut poissa netin ääreltä kohtuuttoman tehokkaasti, mutta sentään hieman olen ennättänyt muiden blogeja selailla. Hämmennykseni olikin suuri, kun viikon sisällä sain tietää peräti kahden blogin lykkineen minulle eteenpäin tunnustuksia. Kiitänkin kovin kanssabloggaajia moisista.


Viidakkokirjeet viherkasviblogin uutterat kanssabiologit Lilya ja Maija jakoivat minulle tämän yksilön. Leikkiin kuului seitsemän faktan paljastelu. Olen joskus tainnut moisista hölöttääkin, mutta menköön nyt vielä toistekin.

1. En ole elämäni aikana juonut koskaan kokonaista kahvikupillista. Parin vuoden välein testaan, josko moinen maistuisi, mutta kahvi on pysynyt aivan yhtä pahana vuodesta toiseen. Juon teetä, mutta sitäkin kausittain.

2. Olen aina rakastanut kirjoja ja tarinoita. Luin nuorempana huikeita määriä ja edelleenkin koetan säännöllisesti jättää aikaa moiselle puuhastelulle. Kotonani on myös keskimäärin liian monta kirjaa.

3. Elämääni kuuluvat myös oleellisesti tietokone- ja konsolipelit. Parhaita ovat erilaiset kunnon juonella ja hahmokaartilla varustetut roolipelit. Kotonani on ollut tietokone siitä lähtien, kun olen ollut noin neljän vanha. Olen pelannut ensimmäistä kertaa ikivanhalla 286 -koneella ennen kouluikää. Pelit olivat pikselimössöä ja yksinkertaisia kuin mitkä, mutta nautin niistä täysin rinnoin. Kesti myös jonnekin lukion tienoille asti ennen kuin tyttöjen pelaaminen alkoi olla normaali asia. Siihen asti se oli vähän outojen tyyppien hommaa. Kuin myös se, että tyttö tiesi miten MS DOS -käyttöjärjestelmä toimii ja osasi itse asiassa muutenkin käyttää tietokoneita.

4. Kuulun siihen kansanosaan, jolle viisaudenhampaat eivät koskaan puhkea. Tykkään isosti.

5. Talvisin ääreisverenkiertoni toimii äärimmäisen heikosti, joten tavallisesti minulla on sisätiloissa koneella istuessani päällä sekä villasukat että kämmekkäät estämässä jäätymistäni.

6. Tahtoisin opetella jonkin uuden käsityölajin kokonaan, mutten oikein ole löytänyt sopivaa tilaisuutta tai tahoa, jonka johdolla opetella. Etenkin puutyöt ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa, mutten ole vielä keksinyt, miten ja missä minun kannattaisi lähteä niiden maailmaan tutustumaan.

7. Juuri nyt elämäni tuntuu kohtuuttomalta odottelulta. Odotan tutkintotodistusta, odotan tietoa työpaikoista, odotan selvyyttä tilanteestani, odotan, odotan ja odotan. Varmaan tästä pitäisi jakaa joku valtionpalkinto, minun kärsivällisyydelläni tämä intensiivinen odottelu sekä epävarmuuden sieto on meinaan jo aikamoinen urotyö.


Edellisen lisäksi Tiukka pipo -blogin Nzqu sen sijaan jakoi minulle tämän. Kiitokset vielä siis Nzqullekin!

Eteenpäin pistän tunnustuksia seuraaville tahoille. Voitte valita vapaasti, kumman palkinnon haluatte viedä (paitsi Viidakkokirjeet, joille suosittelen vahvasti alimmaista, jollette toki tahdo ihan ehdottomasti pallotella edestakaisin samalla palkinnolla).

Tunnegeneraattori, joka kirjoittaa sarkasminsekaisella oivalluksilla kuvauksia arjestaan ja pistää minut usein joko pohtimaan tai hihittelemään.

Xue opiskelee, jonka kirjoittaja kuvailee arkeaan ja opiskelujaan Kiinassa. Kumpaakin on mielenkiintoista seurata ja haaveilla samalla seuraavasta Kiinanreissusta.

Viidakkokirjeet, joiden kirjoittajat ovat jo pidemmän tovin esitelleet erilaisia viherkasveja sekä samalla auttaneet allekirjoittanutta löytämään kasvilajia, jonka tappaminen osoittautuisi liian kovaksi haasteeksi.

Tyttö Southamptonissa blogin Neitopuulle, joka on vanha larppaajatuttuni Etelä-Karjalan vuosilta. Vuosien varrella päättäväinen neito on kohdentanut tarmonsa unelmiensa tavoitteluun ja jahtaa niitä parhaillaankin Englannissa, jossa opintoja blogi myös kuvailee. En ole lainkaan hämmästynyt, vaikka saisin muutaman vuoden päästä tietää hänen päässeen päämääräänsä.

Erään planeetan ihmeet, sillä maailmassa ei voi olla biologin mielestä liikaa biologiaa. Etenkään sellaista, joka on yleistajuisesti sekä mukaansatempaavasti kirjoitettu.


Muissa projekteissa olen virkkaillut kasaan isoäidin neliöitä. Osa näyttää traagisen epämuodostuneita, koska minulla on tapanani mytistää virkkuutyö käsissäni samalla kun sitä pyörittelen. Epäilen, että kevyt höyrytys ja nurkkien oikominen auttavat näitäkin yksilöitä pääsemään kiinni takaisin normaalimpaan elämään. Palailen asiaan, jahka pino tästä kasvaa hiljakseen.

5 kommenttia:

Lilithea kirjoitti...

Juurikin luin lehdestä, että isoäidin neliöt ovat nousemassa taas suureen huutoon, kun ihan Lontoon muotiviikoilla ja ties missä ovat roikkuneet paremman väen päällä.

Annis kirjoitti...

Lilithea :D Olen siis selkeä trend setter! Onpas kyllä hauska sinänsä, minä en ole moisesta kuullutkaan. Tänään sain taas pari värkättyä lisää. Jospa noista jotakin syntyisi vähän kehnommalle väelle sitten.

Anneli kirjoitti...

Nättejä nuo sinun neliösi, kun ovat samaa sinisen sävyjä kaikki !
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle :)

Nzqu kirjoitti...

Kyllä sinua nyt tunnustuksilla muistetaan, ja ihan syystäkin. :)

Minä innostuin isoäidinneliöistä vajaa kolme vuotta sitten, ja sain tehtyä niitä 11 kappaletta. Tuolla ne makaa jossain odottamassa jatkoa... ;) Ehkäpä sinun projektisi on joutuisampi. :)

Annis kirjoitti...

Nzqu, noita on addiktoivan helppo virkata. Pino on kasvanut nyt noin viiteentoista. Saa nähdä miten paljon hermot kestävät :D