maanantaina, tammikuuta 03, 2011

Uutta vuotta aloitellessa


Minä olen viettänyt noin viimeisen viikon sairastamalla aika ankaralla otteella. Täysin yllättäen lämpö nousi korkealle ja pysytteli siellä sitkeästi. Vähissä olivat ne aktiviteetit, joita pystyin harrastamaan, joten pääasiallisesti luin ja katselin sarjoja. Neulomisessa ja virkkaamisessa onnistuivat lähinnä ne jutut, jotka pystyi tekemään suoraan päästä, eikä tarvinnut keskittyä. Tiskirättejä tehtailinkin melkoisen pinon eteenpäin vietäviksi, kun niitä olin luvannut parillekin taholle toimitella. Kuvia laittelen, jahka jaksan ne koneelle purkaa. Eilisen kuumeettoman päivän jälkeen meinasin nimittäin uskaltautua vihdoinkin pihalle varovaiselle kävelylle, enkä tahtoisi enää istua yhtään paikoillani.


Kun muutama muu oli laskeskellut vuoden käsityösaldoaan vuoden vaihtuessa, myös minua alkoi kiinnostaa hiljakseen se, mitä olin saanut aikaiseksi. Muiden hurjien saldojen rinnalla omani kuulostaa kohtalaisen vaatimattomalta, mutta toisaalta olen hurjan tyytyväinen siitä, mihin päätös neulomisen uudelleen opettelusta oikein johtikaan. Sain aikaiseksi 4 huivia, 2 kämmekäsparia, pipoja sekä lastenvaatteita yhden kumpaakin, 2 patalappua, 21 tiskirättiä ja 17 paria sukkia. Kun ottaa huomioon koko lailla kurjan historiani sukkien parissa, olen aika lailla ylpeä etenkin tästä viimeisestä saavutuksesta. Ristipistokeijuni on edelleen aika lailla vaiheessa, enkä ole raukkaa ottanut työn alle useampaan kuukauteen. Pitäisikin palata sorvin äärelle, tahtoisin neidon seinälleni joskus.


Tapaus Mohair ratkesi myös viimein. Kuumeiset aivoni onnistuivat kuitenkin lopultakin naksauttelemaan paloja paikoilleen. Makasin olohuoneessa sohvalla ja virkkasin sormet jähmeinä tiskirättiä. Pihka livahti sohvan vieritse, jäi tuijottelemaan lankakerää kiinteästi ja jatkoi sitten hetken päästä matkaansa ilmeisesti saalisehdokkaansa vastarinnattomuuteen kyllästyneenä. Siinä vaiheessa väsyneet aivoni vihdoinkin tajusivat alkaa resonoimaan maailman kanssa. Nousin ylös, kävelin makuuhuoneeseen, laskeuduin mahalleni ja tuijottelin helmalakanan reunaa nostettuani sängyn alle. Ta-daa. Mohairneuleeni lepäsi siellä levolliselta näyttäen ja pyöröpuikot edelleen pystyssä sojottaen. Kleptomaanikissa oli iskenyt jälleen.

---

Kuvat: Imatralta vanhempieni talolta, jossa vietin joululomani ja jossa meissä asuva ryhmähulluus sai meidät tunnin lenkille joka päivä -25 pakkaslukemista huolimatta. Voi niitä maisemia ja etenkin utuisena höyryävää Vuoksea!

5 kommenttia:

Nzqu kirjoitti...

Onnea mohairneuleen löytymisestä! :)

Hienon määrän kaikkea olet saanut neulottua, varsinkin tuo tiskirätti- ja sukkamäärä ovat kunnioitettavia.

Annis kirjoitti...

Nzqu, itse olen määrään enemmän kuin tyytyväinen, mutta sitten tuntui liian huikealta, kun esimerkiksi Sukkasadossa sakki neuloi enemmän sukkia kahdessa kuukaudessa kuin minä koko vuodessa :D Ja mohair on saanut jatkoa ja toivon mukaan valmistuukin hiljakseen.

hillanen kirjoitti...

Määrä on hyvä, mikä tahansa se onkin. :) Mie neulon omasta mielestäni tosi paljon, ja silti miun valmistuneiden määrä ei päätä huimaa. Mut mitäpä siitä. :)

Kiitos kauniista sanoista miun blogissa :) Miulle on tosiaan hirmuisen tärkeitä värit noin ylipäätään, se, että ne on oikeita sävyjä ja että ne sopii toisiinsa. Rakkaus Wollmeiseen tullee varmaan suoraan tästä ;)

Jos siun käsiala vaam tiukkenee, niin ainakaan isommat koot ei helposti lopu kesken ;)

Anneli kirjoitti...

Kiitos tas kun kävit kommentoimassa !
Pitää varmaan vaihtaa joku toinen pohja, tuon kommenttilaatikon takia ;(

Ihania talvisia tunnelmakuvia olet näpsinyt !

Jokainen neuloo omaan tahtiin, ei kannata verrata itseään toisiin.
Sinun työsi ovat tosi kauniita !

Annis kirjoitti...

hillanen, minä nautin myös erilaisista väreistä, mutta minulta puuttuu samanlainen yhdistelytaito kuin sinulta. Olen niin paljon varovaisempi ja jämähdän sitten johonkin yksinkertaisiin juttuihin. Mutta on iloa katsoa, miten joku osaa!

Anneli, kiitoksia. Kyllähän sitä on aina tyytyväisin, kun ylittää itsensä jossakin tai kokeilee jotakin uutta juttua tai oppii taidon, jota ei osannut ennen. Se varmaan itselle on käsitöissä yleisen rentoutumisen ohella tärkein tekijä ja siksi näitä jaksaa puuhailla.
Blogipohjasi oli tosiaan muutoin minusta kiva, mutta se oli niin harmillinen se kommentiboksin täyteteksti, jos kirjoitti enemmän kuin pari riviä. Ja minä olen se, joka ei yleensä osaa sanoa sanottavaansa lyhyesti :D