keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011

Orastavaa kevättä

Kaikenlaista enemmän tai vähemmän jännää hässäkkää pyörii normaalin arkeni puolella. Pitäisi tehdä päätöksiä ja pohtia, mihin asti ne sitten kantavat ja mitä seurauksia niillä on. Sekä sitten välillä olla riemuissaan siitä, kun saa kutsuja työhaastatteluihin ja muualle ja sitten taas voi tasapuolisesti ahdistua, että eikö minua oikeasti kukaan töihin kelpuutakaan ja olenko ihan huono. Tällaista se lienee useimpien valmistuvien akateemikkojen arki alalla, jolla töitä ei ole ylitarjonnaksi asti. Mutta nyt siis parhaillaan odotellaan tietoja paikasta, jonne oikeasti haluaisin ja ihmetellään, miten asian kanssa käy.

Jotakin helpostusta hermopaineille on tarjonnut lenkkeily sekä käsitöiden värkkäys. Kotona olisi myös yhtä sun toista pikkutyötä tehtävänä, joten täytynee koettaa paneutua niihinkin, kun aikaakin olisi.



Tapaus Mohair on viimein saatu päätökseensä.

Malli: Mohair minimalist
Lanka: Taidan olla jotenkin liiankin etevä hukkaamaan näitä vyötteitä, vaikka yleensä aina jemmaankin ne puikkopussiin odottamaan kyseisen työn valmistumista. Lanka oli Tallinnasta tuotua mohairia, joka oli hävyttömän ohutta. Työhön sitä kului kaksi kerää eli aika tarkalleen 100 grammaa.
Muuta: Lisäsin alkuperäiseen malliin silmukoita ja tein muutoinkin topista hieman reilumman kuin ohjeessa vinkattiin. Ratkaisu osoittautui ihan päteväksi, vaikka lisäykset mutu-pohjalta teinkin ja itselleni toppi istui aika kätevästi. Toppi on myös kohtalaisen pitkä, vaikka minun ylläni (olen 180 senttinen) se näyttääkin menettävän osan pituudestaan

Pidän tästä vihreästä kovasti, vaikkei se olekaan niitä värejä, joita itse käytän. Tämä toppi lähteekin tosiaan etsimään uutta kotia, vastaanottajaehdokas minulla on jo sille tarjota.

6 kommenttia:

ooka kirjoitti...

Ei vitsi kun tuo on ihanan värinen :)

Annis kirjoitti...

ooka, kiitokset. Itsekin pidin tuosta sävystä kovasti, vaikkei se oikein olekaan minun värejäni. Mutta jokin siinä oli tosi sympaattista.

Anneli kirjoitti...

Kiva, tuollainen läpikuultava !
Nätti kun näkyy toppi tsm. läpi.

Minä muutes tein niinkuin neuvoit, laitoin sinne kilpailuun niitä tekeleitäni :)

Annis kirjoitti...

Anneli, hyvä homma! Pidetään peukkuja ja olen melkoisen varma että pian pääsen sivuilta myös kuvia ihailemaan, ovat sen verran erilaisia sekä ehdottoman taidokkaita, että olisi ihme, jos eivät niitä laittaisi esille! Upeaa!

Nzqu kirjoitti...

Hieno toppi ja ihana väri! On varmasti ihanan kevyt.

Tsemppiä työnhakuun, se on tuskastuttavaa ja jatkuva epävarmuus on inhottavaa.

Annis kirjoitti...

Nzqu, kiitän. Tuo on kyllä henkäyksen kevyt. Minua jaksaa aina ihmetyttää myös se, miten lämmin moinen voi olla. Mutta sitoohan se tosiaan ilmaa eristeeksi hyvin. Ja totta, on rasittavaa, kun ei tiedä, mitä elämä eteen heittää näissä kuvioissa.