maanantaina, tammikuuta 24, 2011

Maailman Räikeimmät Sukat

Ostin taannoin lankahurmiossani Tallinnan reissusta isohkon läjän lankoja. Avustajana minulla oli ostoksilla äitini, joka myös usutti sukkalankoja selatessani minut ostamaan lankaa, jota en olisi koskaan itse ostanut. Minä harrastan yleensä murrettuja ja etenkin viileitä sävyjä. Joten äiti meni sitten sanomaan, että pitäähän sitä nyt kerran elämässä edes ja hänestä lanka on tosi symppis. Ja minä uskoin, kuten kiltit tytöt äitejään uskovat.

Lopputuloksena syntyivät Maailman Räikeimmät Sukat.


Lanka: Regia Crazy Color
Malli: Hienon naisen arkisukat, joka on kätevä malli, kun tahtoo jotakin pientä eläväisyyttä sukan pintaan, mutta samalla myös mallin, jonka oppii hetkessä. Plussaa siitä, että sukat aloitetaan kärjestä, sillä tahdoin käyttää langan hyväkseni mahdollisimman tehokkaasti. Jos jollakin on tiedossa vastaavia yksinkertaisia pintakuvioita, saa vinkata. Aikaisemmin olen huomannut käteviksi esimerkiksi Annikaisella on ollut sukkaohjeita, jotka ovat nättejä, mutta yksinkertaisia neuloa.
Muuta: Valju iltapäivän luonnonvalo ei tee oikeutta sukille, jotka suorastaan säteilevät kirkkaita ja lämpimiä sävyjä. Etenkin kirkas auringonkeltainen näyttää laimealta kuvassa.

Onneksi perheeseen kuuluu myös humanistisisko, joka pitää erikoisista vaatteista ja räväköistä väreistä. Ensireaktio keskeneräiset sukat nähdessä olikin ihastunut huokaus ja toteamus siitä, miten lanka on liian suloista. Minä puolestani luovutan mielihyvin väriensä puolesta legosukiksi ristimäni värihirvitykset eteenpäin ja palaan takaisin ihan muihin väreihin.

Muutakin on valmistunut (jo jokin aika sitten). Tämän kaulaliinan tein joululomalla samaisista ostoslangoista. Mietin ensin jotakin monimutkaisempaa, mutta lopulta hieman kokeiltuani totesin, että yksinkertainen oikein, nurin -pinta näyttää huikeasti paksuuttaan vaihtelevalla langalla hyvältä.


Langan vyötteen valitettavasti reissatessa kadotin, mutta kyseinen lanka oli nimeltäni muistaakseni Cocoon ja se oli 100 % villaa. Langan paksuus tosiaa vaihteli aivan ohuesta reilusti paksunnettuihin kohtiin, joten neulepinta on mukavan eläväistä. Kaulaliina on hyvin yksinkertainen, mutta ihanan pehmeä ja suloisen lämmin. Se onkin ollut minulla aktiivikäytössä näin talviaikaan ja tästä syystä se unohtui miltei kuvatakin.

6 kommenttia:

hillanen kirjoitti...

Miusta tuo sukkien väritys on ihanan raikas :) Mut mie tykkäänki välillä aika rajuista väreistä, varsinki sukissa, en esim. villatakeissa niinkään.

Annis kirjoitti...

hillanen, minua ei koskaan lakkaa samaan aikaan ihastuttamasta sekä huvittamasta, miten erilaiset värit ihmisiin iskevät! Minulle juurikin kirkkaan päävärit ja lämpimät sävyt ovat kauhistus. Näidenkin sukkien kohdalla tuli useaan otteeseen huokailtua, että ei vähempää olisi voinut värimaailma minuun iskeä. Vaatteiden sävyjen suhteen olen aika vaatimaton ja sukat lienevät juurikin ne räipäköimmät vaatekappaleet väreiltään. Liukuvärjätyistä langoista pidän yleensä älyttömästi niiden kauneuden takia, mutten osaa niitäkään käyttää päälläni, kun ne tuntuvat usein liian värikkäiltä! Siksi onkin ihana katsoa, miten toiset valitsevat niin rohkeita värejä ja saavat ne päällään hehkumaan.

Anneli kirjoitti...

Kuule , olen minä räikeämpiäkin sukkia nähnyt !
Kivathan nuo ovat hillittyjen pariksi.

Tuo huivi ei todellakaan tarvinnut mitään kuviota. Nuo eripaksuiset kohdathan jo itsessään tekevät kuvion :)

Annis kirjoitti...

Anneli, minun mittapuullani olivat jo melkoista sateenkaari-ilotulitusta :D Sen siitä saa, kun yleensä pukeutuu niin maanläheisiin sävyihin. Ja hyvä, että sukille löytyi tosiaan ottaja edes ihmeemmin etsimättä sitten loppujen lopuksi.

Nzqu kirjoitti...

Minuunkin nuo sukat iskevät, eivätkä tosiaan ole sieltä pahimmasta päästä! Tuo lanka sentäs raidoittuu säännöllisesti, sellainen avaruushenkinen läikittyvä sekasotku-lanka on minulle kauhistus.

Olen samaa mieltä kaulaliinasta; yksinkertainen mallineule tuo langan paksuusvaihtelut kivasti esiin. Ihanan näköistä lankaa, näyttää pehmeältä. :)

Annis kirjoitti...

Nzqu, minulla nyrjähtivät aivot kun koetin kuvitella satunnaisen läikikästä lankaa samoilla väreillä :D

Kaulaliina on älyttömän pehmeä. Joskus ennen neulomisjuttuihin parempaa perehtymistä uskoin, että villa kutittaa aina ja mietin, että uskaltaako sitä suoraan herkän atooppiselle iholle edes pistää. Onneksi olin väärässä :)