keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010

Kuvajaisia ja Sannit

Ehkäpä olisi vihdoinkin aika raottaa kuvahaasteen verhoa. Sekä toki blogata jo viime viikolla valmistuneet sukat. Olin viikonlopun Helsingin seutuvilla larppaamassa nykyaikaan sijoittuvaa kauhua ja alkuviikon taas opettamassa lukiolaisille biologiaa, joten vasta tänään ennätin koneelle. Puhumattakaan nyt siitä pienestä sivuseikasta, että netti minulla on ollut vasta maanantaista alkaen.

Kuvahaaste aukenee paloissa eli tässä ne, jotka olen ehtinyt ottaa. Vähän kissapainotteisena mennään, lähinnä johtuen siitä, että muutto hieman vaikeutti osaa kuvauskohteista. Mutta kyllä ne loputkin vielä...

Karvaiset asuinkumppanini




Huisku, vanhimmainen kissapedoista ja taloon ensimmäisenä muuttanut neitokainen.


Pikkunen, Huiskun puolisisar ja siskoaan noin 6 kk nuorempi.


Pihka, nuoremmuutensa innossa. Pihka muutti meille noin kaksi vuotta sitten, juuri uuden vuoden kynnyksellä. Odotan edelleen sitä, aikuistuuko (=rauhoittuuko) tämä vappupallo koskaan.

"Ei, se ei ole sitä miltä se näyttää!"




Ei todellakaan ole, vaikka mitä luulisitte.
Tähän kaikkeen on olemassa mainio selitys. McKikin larppihousuista puuttui kuminauha. Joten minä kunnon siskona pujotin juuri ennen pelin alkua paikoilleen. Mies vaan ei tahtonut luopua housuistaan toimenpiteen ajaksi. Sääli ettette näe ilmeitä, ne ovat mainiot.
Harkitsin aivan toista kuvaa, mutten yksinkertaisesti kyennyt kun tähän törmäsin. Asianomaisten epäilyttävät piirteet on jälleen kerran sutattu blogin linjauksen mukaisesti.

Värien loistoa


Minun pienet kaunokaiseni. Miten niitä onkaan kaappeihin kertynyt jo noin monta? Muuttaessa tulin järjestelleeksi lankakorini ja kirjontalankojen määrän piti olla vaatimaton. Lopetin laskemisen kun pääsin kuuteenkymmeneen.
Ja ei, en ole ostanut näitä Suomesta, vaan tilannut lankaäitini kautta Yhdysvalloista. Huomattavasti huokeammalla hinnalla pääsin tällä järjestelyllä :)

Aamulla avasin silmäni ja...


Minun ja Huiskun aamut ovat jo vuodesta 2005 lähtien alkaneet sillä, että neiti lekottelee minun päälläni ja avatessani silmäni kohtaan ensimmäisenä uteliaan kuonon hipaisun. Huisku on aina ollut enemmän minun kanssani pyörivä kissaneiti, Pikkunen miehekkeen. Pihka taas työntää itsensä kenen tahansa syliin joka rapsuttaa, joten järjestely on toiminut hyvin.

Rakkautta, rikkautta


Elämäni miehet. Kumpikin tekee päivistäni ainutlaatuisia, tärkeitä ja erityisiä omalla tavallaan.

Kirja, joka on sinulle tärkeä


Tärkeitä kirjoja minulla olisi vaikka muille jakaa. Harkitsinkin hetken kuvan näppäämistä isommasta kirjahyllystäni! Olisin tahtonut kuvata Aarresaaren, jota isäni luki meille lapsena ääneen. Ensimmäisen itse lukemani kirjan, jonkin Linnunradan sankareista, ehdottomasti Campbellin Biologyn, tuon oppikirjojen peruskiven... Mutta lopulta kaivoin hyllystä muutaman kirjan, joilla on minulle myös osaltaan erityismerkitystä.

Pasianssimysteerio osoittautui erilaiseksi kirjaksi kuin mikään aiemmin lukemani ja viehätti minua sadunomaisella, mutta samalla tarkkapiirteisellä pohdinnallaan. Muista Gaarderin kirjoista en ole koskaan pitänyt ihmeemmin, mutta tähän ihastuin ikihyviksi. Nappasin pokkariversion mukaani viime joulukuussa Kiinan matkalukemiseksi lentokentältä.

Gaimanin Neverwhere oli minulle ensikosketus Gaimanin tuotantoon. Olin lukenut siihen astisessa elämässäni jonkin verran fantasiaa, mutta arvostamani äidinkielen opettajan lainatessa Maanalaisen Lontoon minulle ja sisarelleni, olin myyty. Kirja avasi minut tajuamaan, miten eri tavalla asiat voidaan kirjoittaa. Myöhemmin olen suhtautunut kriittisemmin kököhköön suomennokseen ja moitiskellut itsekseni joitakin kirjallisia ratkaisuja, mutta kirja säilyy varmasti ikuisesti yhtenä merkkipaaluna itselleni kirjoittamisesta ja tarinankerronnasta.

Päällimmäisenä on Valittujen Palojen kirjavalioiden versio Älä hukka hauku -kirjasta. Olen koettanut löytää jo vuosia sitten loppuunmyydystä kirjasta kappaleen itselleni, mutta antikvariaatit eivät ole vielä armahtaneet. Tämä kirja on vaikuttanut osaltaan siihen, että päädyin lukemaan biologiaa. Suosittelen tutustumaan ja havaitsemaan, miten hulvattoman hauskaa voi kenttäekologin arki olla.

Kirjapinon alla on kaunis kuultokuvilla varustettu versio Lokki Joonatanista. Rakastan sitä kirjaa ja sen yksinkertaista, mutta yhtä aikaa oivaltavaa tarinaa.


Sitten vielä ihan ne sukat. Lahjatavaraksi ovat menossa, toivottavasti arvioin saajan jalan oikein. En edes yrittänyt saada langan värejä osumaan samalla tavalla sukissa, minusta ne ovat hyvät noin.

Malli: Sanni-sukat Annikaiselta
Lanka: Dropsin Delight.
Muuta: En tykännyt langasta yhtään kun sitä ekan kerran meinasin kämmekkäiksi vääntää. Se tuntui jotenkin karhealta, helposti takkuavalta ja ikävältä. Nyt sukkien kanssa se tuntuikin merkillisesti ihanan pehmeältä, helposti soljuvalta ja nätiltä. Näin sitä välillä käy.

3 kommenttia:

Nzqu kirjoitti...

Kivoja kuvia ja tarinoita niihin liittyen.

Sukat ovat kauniit ja langassa nättejä värejä!

Marika kirjoitti...

Ah, Neverwheren muistelisin olleen ensimmäinen Gaimanin teos, jonka itse luin. Oli jälkikäteen hauska tarkastella sisäkannessa ollutta metron karttaa ja bongata sieltä henkilöiden ja paikkojen nimiä. Muutenkin pidin siitä, vaikka aika saattaakin kullata muistot (kököstä käännöksestä minulla ei ole mitään muistikuvaa).

Täytyy kuitenkin sanoa, että kissaihmisenä kuvat nelijalkaisista kavereistasi veivät ensisijaisen huomioni. Herttaisen näköisiä kisuja ja mainioita tilannekuvia kaiken kaikkiaan.
Jään innolla odottamaan jatkoa :)

Annis kirjoitti...

NZqu, tuo on taas yksi noita sukkalankoja, joita on jemmannut "johonkin tiettyyn projektiin" ja lopulta sitten tajunnut, että sitä ei tule käytettyä koskaan, jos ei vaan reippaasti tartu puikkoihin!

Marika, Neverwhere säilyy aina minulle tärkeänä, vaikka tosiaan nykyisin silmään pistävätkin kielelliset töksähdykset. Vähän samanlaista lumoutumista tosin koin kun kohtasin ensimmäistä kertaa Gaimanin sarjakuvat, joista sain käteeni Ikuiset yöt. Pelkkä kansikuva oli niin kaunis, sisällöstä puhumattakaan!
Itsestä alkoi kuvia purkaessa näyttää siltä, että kuvissa ei ole mitään muuta kuin kissoja :D Ensi osassa sitten kenties vähän helpottaa.