maanantaina, marraskuuta 01, 2010

Kalkkiviivoilla

Sukkasato päättyi vihdoin eilen illalla. Minä olin olevinani tehnyt jo viimeisen parini, mutta käydessäni tuhoamaan jämäkerien säkkiä Seiskaveikoista lauantaina, tulin aloittaneeksi uuden sukkaparin. Ensin ajattelin, että tämä ei ennätä kuitenkaan mukaan, joten ei mitään paineita tai kiireitä. Yllättäen sukat olivatkin todella joutuisat neuloa ja vaikka sunnuntaina oli muutakin ohjelmaa, ehdin saada parin valmiiksi yhdentoista jälkeen illalla. Päättelynkin sitkuttelin vielä Dollhousen kakkoskautta katsellessa ja 23:51 minulla oli käsissäni vihdoin valmis sukkapari.

Mitä opimme? Talviaikaan siirtymisestä voi olla yllättävää hyötyä!



Lanka: Seitsemän veljestä
Malli: Uhoavan gnun Har-rr-maat -sukat pienempään jalkaan muutettuna


Muissa projekteissa tiskirättilahjuksia, nämä kun ovat niin käteviä pieniä viemisiä. Kun vielä oppisi sitomaan tuon rusettimallin tasaisemmin ja keskeltä pyöreämmin. Ehkäpä se tästä kuitenkin.

Kuvat hitusen aneemisia, kun luonnonvalosta on turha puhua näin ennen aamukahdeksaa ja keinovalo on tässä kämpässä niin ihanainen.

2 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Nätit sukat !
Nuo tiskirätit on kivoja, mullakin on niitä vaikka kuinka monta :)

Annis kirjoitti...

Anneli, kiitos. Menivät vaan vähän viime tinkaan :D Tiskirättejä omassa huushollissa on varmaan joku 15 ja se määrä tuntuu sopivalta tuon pesukierron huomioon ottaen, löytyy aina puhdas rätti kaapista ja muutama joutaakin olla pesussa samaan aikaan.