torstaina, lokakuuta 21, 2010

Paluumatkalla

Olen vihdoinkin päässyt Budapestista takaisin Suomeen ja omaan kämppääni. Tämäkin ilo jää tosin lyhytaikaiseksi, sillä saimme reissussa ollessamme asuntotarjouksen ja päätimme ottaa vastaan isomman asunnon noin puolen kilometrin päässä nykyisestä asunnostamme. Muuttotohinoita on siis tiedossa piakkoin.





Malli: Terho
Lanka: Teeteen Pallas

Juuri ennen reissuun kirmaamista sain tikuteltua nämä sukat valmiiksi. Päättelyn sain kuitenkin tehtyä vasta palattuani. Nämä ovat menossa lahjaosastolle eli joululahjasäkkiin voi alkaa koota vihdoinkin sisältöä. Kovin laihalta onkin moinen näyttänyt viime aikoina. Nämäkin sukat menevät siis Sukkasatoon.



Muissa projekteissa ovat miltei valmistuneet kämmekkäät aiemman postauksen vihreästä langasta sekä pientyöt, kuten pannulaput ja tiskirätit. Onnistuin myös reissusta bongaamaan perusmallisia puunappeja eli saan vihdoinkin vauvan kimonoon napit ja täten kyseisen vaatekappaleen valmiiksi. Senkin saa sitten kääräistä pakettiin.


Reissusta tarttui matkaan myös puunappien (ja samaisesta kaupasta ostettujen koristepitsien) lisäksi myös lankaa. Olin jo ehtinyt huolestumaan siitä, enkö muka löytäisi yhtään jännittävää lankaa koko matkalta. Onneksi vahinkokävely eräällä kadulla palkitsi ja sain kannettua mukanani nämä langat. Värit ovat kovasti kääntyneet syksyisiksi.






Ennen reissuun lähtöä muutimme kalat isompaan tankkiin ja kartutimme kokoelmaa muutamalla yksilöllä. Ystäväni Maija kävi hoitamassa kaloja ollessamme poissa ja toikin ennen lähtöämme meille satsin kasveja omasta akvastaan. Samainen nainen päästi poissaollessamme valloilleen luovuutensa laittamalla akvan sisäpuolen uuteen uskoon. Hyvä niin, minulta kun puuttuu visuaalinen silmä käytännössä kokonaan. Nykyisin allas onkin huomattavan paljon vehreämmän näköinen, kiitoksia Maijan.

Pihka on alkanut harrastaa torkkuja uuden akvaarion päällä. Vanhassakin on edelleen valot sen sisälle muutettua kasveja, mutta jostakin syystä uudempi on tietysti huomattavan paljon parempi lötköttelypaikka.

5 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Hei !
Kiva kun kävit vierailulla minun sivuillani !

Nätit sukat olet tehnyt. Minä voin sanoa että minä en oikein saa sukkia aikaiseksi. Jotenkin se puikkojen kilinä stressaa.
Teen ennemmin 10 paitaa , kuin yhdet sukat. Siksi ihailen teitä jotka sukkia neulotte :)

MariJ kirjoitti...

Hienot sukat ja patalappu!

Annis kirjoitti...

Anneli, kiitoksia. Linkistä linkkiin hyppelemällä blogiisi päädyin ja hyvä niin, teet paljon kauniita juttuja.
Minusta taas tuntuu siltä, että harjoittelen neulomista näillä pikkutöillä ja sitten joskus kun olen iso ja viisas ja Oikea Neuloja, kokeilen neuloa paidan :D

MariJ, kiitän. Vielä kun saisi kaikki muutkin joululahjaprojektit työn alle :D

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! :) Kissoille riittää varmasti mielenkiintoista kissateeveetä tuossa akvaariossa.

Annis kirjoitti...

Sirpa, kiitokset toivotuksista, kun nyt saisi vielä omaisuutensa siirrettyä :D

Kissat istuvat vuorotellen sohvan selkänojalla ja tuijottavat akvaariota lumoutuneina. Toki raukat yrittävät myös kalastaa läimäyttelemällä tassuilla akvaa aina kalan sattuessa lähelle. Voi sitä riemua, kun kala lähtee karkuun. Sehän liikkuu! Onneksi kalatkin pääsevät halutessaan toiseen päähän tankkia lepäilemään vailla kissojen maanista tuijotusta ja kalastusta. Mutta ihan selvästi tuosta on ollut iloa :D