torstaina, syyskuuta 18, 2008

Vaatepulmia

"Mutta mitä minä tänään pukisin päälleni?" lienee klassinen ongelma. Niin minullakin, mutta tällä kertaa aivan jonkun muun näkökulmasta. Minun nimittäin piti kehitellä larppihahmolleni uskottava vaateparsi. Hahmo on naamiojuhliin menossa, mutta pukeutuu suorastaan tylsän vaatimattomasti ja käyttää vieläpä mustaa (joskin hitusen koristeltua) naamiota, kuten palvelusväellä on tapana. Kaikki koreat värit ovat pannassa, samoin juhlavat mallit ja muut vastaavat bling blingit. Yksinkertaiset mekot ja kaavut olivat pelinjohdon ohjeistuksen mukaan pop. Niinpä päätin kokeilla, löytäisinkö soveliaan vaateparren vanhoista larppivaatteistani. Pahoittelen jo etukäteen kevyttä rakeisuutta kuvissa -asunto on pimeä kuin mikä ja kaikki lamput yleisesti ottaen pehmeää valoa tuottavia, mikä ei ole omiaan tarkkuuskuvaukseen.


Pelinjohtoa varten otettu hahmotelma vaatetuksesta. Tunnustan nyt heti kärkeen, että vermeet on vedetty erinäisistä vaatesäkeistä, enkä vaivautunut niitä vielä silittämään.

Käytin miehekkeen vanhaa, ruskeaa kaapua asun pohjana. Sen päälle vedin tummansinisen, kevyellä koristenauhalla koristetun liivin. Alunperin suunnittelin käyttäväni asussa tumman viininpunaista, pitkää ja runsasta kangasvyötä, mutta lopulta päädyin vaaleanruskeaan nahkavyöhön. Se on ensinnäkin tavanomaisempi ja toisaalta se sopii pelinjohdon vaatimuksesta hahmoni mukana kanniskelemaan nahkalaukkuun paremmin. Naamioksi otin mustan perusnaamion, jota terästin hieman hopeanauhalla. Tukkani hieman oikuttelee kuvassa, mutta alan tottua siihen. Vasen hihani myös näyttäisi yrittävän jotakin merkillistä, mutta syytän siitä vierelläni olevaa herra Traakkia.


Pidän tästä kaavusta mielettömästi. Siihen on käytetty keskimäärin aivan liikaa kangasta (ei, minä en ole kyseistä vaatekappaletta ommeltu), joten se päällä käveleminen on ihanan eeppistä kankaan hulmutessa kaikkialla ympärillä. Hahmoni puvussa tosin kangas on liivin takia koko lailla kesymmin käyttäytyvää, mutta pidän siitä yhtä kaikki. Aiemmin tilaisuutta kaavun lainailuun ei ole ollut, mutta tarjoutuipas sekin kun riittävän monta vuotta odottelin.


Kulutin tänään myös noin tunnin harjaamalla punaista peruukkiani selväksi. Jostakin syystä etenkin miespuoliset vieraat aina ihastuvat tästä ja kokeilevat moista päähänsä. Tästä syystä johtuen kutrit olivat melkoisessa takussa. Nyt asunto onkin sitten täynnä pitkiä punertavia keinohiuksia. Jippii! Koska hahmoni on niin pohjaton tiukkis, hän ei tukka auki kaduilla säntäilisi, joten tyydyin letittämään tukan taakse ja jättämään yhdet suortuvat eteen. Peruukkia käytän lähinnä siitä syystä, että oma tukkani on kohtalaisen lyhyeksi nypitty tällä hetkellä ja se sopii vielä vähemmän hahmooni kuin avoinaiset viettelijättären suortuvat.


Vielä kerran kiellon päälle eli hahmo kokonaisuudessaan. Huomatkaa paljaat varpaat, en viitsinyt kenkiä sovitella samalla, joten kirmasin ympäri kämppää näin (Olen jo miettinyt mitä naapurit mahtavat tuumata, jos huomaavat ikkunasta meikäläisen viipottavan sinne sun tänne kaapu niskassa ja naamari päässä). Vielä kun tottuisin pitämään tuota naamiota, se nimittäin tuntuu yllättävän ahdistavalta pitää kroonisesti päässä, näkökenttä kun tuntuu supistuvan noin puoleen.
Nytpä enää siis pj:lta kommenttia ruinaamaan ja ruokkoamaan asua edelleen.

4 kommenttia:

Southampton Solent kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Neitopuu kirjoitti...

Herran jumala, toi kaapu taitaa olla Mikalle ompelemani häröpalloversio professorikaavuista ensimmäistä Käpälämäki-peliä varten :D Ihanaa, että sillä on edelleen käyttöä! Vaikka, ehh, en tainnut olla ihan liian tarkkaavainen ommellessani...

Neitopuu kirjoitti...

Tai siis, on joskus ollut... :))

Annis kirjoitti...

Se voi hyvinkin olla mahdollista, minun se ei ainakaan ole :D Muistan vain, että Mikolla oli se jossakin Koled kolmosen tienoilla ja siltä sen sosialisoin lainaan. Täysiä meni pelissä eli hyvin palveli edelleen.

Kun muuton yhteydessä siivottiin kellaria, löydettiin kaksi pakolaiskassillista larppivaatteita, jotka eivät olleet meidän, eivätkä kenenkään klaaniin kuuluvan. Lopulta päätettiin viskata ne vaatekeräykseen. Pelinjohtamisen kiroja!