keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

Laudalla pelittäen

Minä pidän erityisen paljon siitä, että voin kutsua lauman ystäviä asunnollemme iltaa istumaan. Erityiseksi perinteeksi meille on muotoutunut ruoanlaiton lisäksi pelata erinäisiä, enemmän tai vähemmän epämääräisiä lauta- tai korttipelejä. Niinpä moisia on hyllyyn kertynyt kokonainen lauma. Koska yleensä ihmiset pelaavat niitä tiettyjä ja samoja seurapelejä vuodesta toiseen, ajattelin esitellä kolme tämänhetkistä suosikkiani, jotka harvemmin kuuluvat peruspelaajan lautapelivalikoimiin. Itse olen tutustunut alun perin näihin erilaisissa pelitapahtumissa sekä aktiivisemmin seurapelejä lätkyttävien tuttujen toimesta. Moisia voi tilata varmaankin netistä sekä muualta, mutta itse olen kantanut kaikki mainitsemani pelit kotiin Fantasiapeleistä (lähinnä siksi, että saan sieltä erääseen seuraan kuulumalla alennusta).

Kill Doctor Lucky

Jahka on pelannut sormet punaisina Cluedoa ja koettanut ratkoa, murhattiinko uhriparka jakoavaimella keittiössä vaiko sähkövatkaimella viinikellarissa, voi hypähtää helposti käänteisen logiikan maailmaan. Kill Doctor Lucky -pelin lähtökohtana on vanha hyväntahtoinen tohtori, jota tämän sukulaiset eivät voi sietää. Jokainen pelaaja pyrkiikin mitä suurinta nokkeluutta osoittaen hankkiutumaan hankalasta sukulaisestaan eroon. Kukaan ei luonnollisestikaan osaa aavistaa jonkun muunkin saattavan tahtoa pahaa sukulaiselleen, joten murha on toteutettava muiden pelaajien huomaamatta. Koska tohtorissetä on kuitenkin nimensä veroinen, ei homma ole niin yksinkertaista.
Aseita löytyy pitkin taloa (kuten kenkälusikka, sisällissodan aikainen kenttäkanuuna sekä torvi, jonka funktiona lienee tuottaa niin kova ääni, että tohtoriparka kuolee silkkaan pelkoon), mutta muiden valppaiden silmien alta on yllättävän vaikea päästä iskemään tohtorin kimppuun. Tällöinkin muut pelaajat yleensä vaikeuttavat yritystä heittämällä peliin epäonnistumiskortteja, joiden hulvattomat tarinat kertovat, miksi murhayritys juuri tällä kertaa epäonnistui. Eeppisimpiä hetkiä koskaan on ollut nähdä epätoivoisena, miten tohtorin päivät neljän tunnin pelaamisen jälkeen päätetään lopulta täytetyllä apinan kädellä hakaten keskellä talvipuutarhaa.
Ehdotonta plussaa pelin kieroutuneesta logiikasta sekä runsain mitoin viljellystä mustasta huumorista. Pelaajia ollessa enemmän kuin viisi pelillä on tapana pitkittyä kohtuuttomasti, mutta tätä voi tasapainottaa jättämällä murhista saadut punaiset pelimerkit pois pelistä. Kaiken kaikkiaan hulvaton seurapeli, jota voin lämmöllä suositella kaikille.
Peliin on tehty myös lisäosia sekä vaihtoehtoversioita, kuten Save Doctor Lucky sekä Kill Doctor Lucky and His Little Dog, too!
Pelin hinta noin 40 euroa.


Kuvalähde: Wikipedia

Once Upon a Time

Once Upon a Time on suloinen ensimmäisestä hetkestään lähtien. Kortit ovat kauniisti kuvitetut ja koko paketista henkii satumaailman tunnelma. Riemu repeää käsiin totaalisesti siinä vaiheessa, kun kortit saadaan sekoitettua ja jaettua kanssapelaajille.
Storytelling –tyyppisiä pelejä edustava Once Upon a Time perustuu käytännössä siihen, että ihmiset sekä kertovat että kuuntelevat mielellään mukaansa tempaavia tarinoita. Pelaajille jaetaan nippu kortteja, joihin on painettu erilaisia satuihin kiinteästi liittyviä sanoja ja elementtejä. Näitä ovat esimerkiksi vihollinen, miekka, rakkaus, kuningas tai keiju. Jokainen saa myös kortin, jossa lukee klassinen sadun lopetus. Tämän jälkeen ensimmäinen pelaaja aloittaa kertomaan tarinaa upottaen siihen yksitellen korteissaan olevat elementit ja pyrkien johtamaan tarinan omaan lopetukseensa. Muut voivat kaapata itselleen vuoron omilla korteillaan eli kertojan vuoro vaihtuu yhden pelin aikana useitakin kertoja. Myös suurista kompasteluista juonenkuljetuksessa taikka epäloogisuuksista tarinassa voi menettää vuoronsa seuraavalle pelaajalle.
Tässä pelissä voitolla ei ole samanlaista merkitystä kuin monessa muussa pelissä. Sen sijaan tarkoituksena on kertoa moni-ilmeisiä tarinoita nauttien vuorollaan kertojan sekä kuuntelijan roolista. Tarinat saavat monen kertojan myötä mitä yllättävimpiä käänteitä, sillä jokainen pyrkii luonnollisesti kuljettamaan juonta oman tarinansa lopetuskorttia kohden. Se pelaaja, jonka onnistuu lyödä viimeinen korttinsa pöytään ja päättää tarina, on voittaja.
Aivan ehdottoman loistokas peli monenlaisiin illanviettoihin. Vaikka peliä olisi pelannut useitakin kertoja, se ei elävän luonteensa vuoksi vanhene lainkaan. Peli myös mukautuu paljon pelaajiensa iän ja taitojen mukaan, joten se soveltuu laajalle skaalalle. Parhaimmillaan hyvässä porukassa muilla peleillä lämmittelyn jälkeen. On myös todettu aiheuttavan vaarallisia addiktioita.
Peliin on tehty lisäosa Darker Tales, joka sisältää synkempiä tarinaelementtejä sekä surullisia lopetuksia.
Pelin hinta noin 20 euroa.


Kuvalähde: Coolstuffinc

Bohnanza eli kotoisammin papupeli

Bohnanza on papujen kasvattamisen jaloon taitoon pureutuva peli. Kun itse kuulin ensimmäisen kerran pelistä, jonka pääajatuksena on farmata papuja ja koettaa ansaita niitä myymällä kolikoita, ensimmäinen ajatukseni oli, että pelin tekijän sekä pelaajien täytyi olla nyrjähtäneitä nauttiakseen tällaisesta hienostuneesta itsekidutuksen muodosta. Noin vuotta myöhemmin päädyin erään irkkikanavan miitissä tätä peliä kokeilemaan ja yllätyksekseni kolhosta pääideastaan huolimatta peli oli sangen viihteellinen.
Kuten sanottua, kyseessä on korttipeli, jossa päätarkoituksena on viljellä papuja. Koska pelaajaparalla on vain kaksi palstaa pelin alkaessa ja yhdelle palstalle ei voi istuttaa kuin yhtä papulajia, sitä huomaa olevansa äkkiä pulassa. Kortit täytyy siis pelata kädessä tulevassa järjestyksessä pöytään ja istuttaa palstoilleen, jollei onnistu myymään epäsuotuisia kortteja kädestään muille pelaajille. Palstalla olevat pavut voi myös myydä, jolloin niistä on mahdollista saada förskottia. Papuja on useita lajikkeita, joista toisia on pakassa useita kymmeniä, toisia vain muutama. Harvinaisimmista saa pienemmillä määrillä myytäessä enemmän kolikoita kuin yleisemmistä, mutta niitä on myös ymmärrettävästi vaikeampi löytää ja saada haudattua omalle pellolleen. Niinpä pelaaja huomaa pian taiteilevansa eri palstojen välillä koettaen saada papunsa istutettua niin, että niistä saisi myytäessä mahdollisimman paljon rahaa.
Pelin idean opettelu vie hetken, mutta jahka idean sisäistää, pelaaminenkin alkaa sujua. Peli on sopiva peli-illan aloittamiseen sekä päättämiseen, koska se ei ole kestoltaan kohtuuttoman pitkä. Vaikka pelin ajatus ja mekaniikka on pohjimmiltaan yksinkertaista, se tarjoaa silti haasteita ja viihdyttää monet kerrat. Korttien ulkonäkö sopii peliin täydellisesti.
Pelin hinta noin 20 euroa.


Kuvalähde: Boardgame Geek


Vinkkejä muista hyviksi kokemistanne peleistä otetaan avosylin vastaan!

4 kommenttia:

Mikaela kirjoitti...

Meilläkin pelataan Cluedoa, siksi tuo vinkki Kill dr Luckysta otetaan vastaan kiitollisena! Kaverillani on hillitön peli jonka nimeä en tietenkään muista, siinä muovataan vahasta kortin osoittama asia ja aina kun ryssii niin vahamäärä pienenee. Muovaapa purkasta moottori... Ei siis lautapeli mutta hauska kuin mikä..

Annis kirjoitti...

mikaela: Jokin tuossa muovailuvahan vähenemisessä iskee äärettömästi huumorintajuuni. Kerrothan jos muistat pelin nimen! Ainut muovailua vaatinut pelikokemukseni on Cranium, joka sekin oli mainio (lisänä olivat erilaisten laulujen tulkinnat, tietovisat sekä pantomiimi eli melkoinen tehopakkaus).

Mikaela kirjoitti...

Sen pelin nimi on Rapidough, ei saa Suomesta mutta mm. Amazon.co.uk nettikaupasta löytyy tuo peli ;O)

Annis kirjoitti...

Kiitoksia kovasti, pitääkin tutustua ja katsella, josko joskus moisen omaan hyllyyn asti saisi :)