perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Kotiseutu

Kotiseutu-tourin viimeisiä päiviä viedään. Olen käynyt pariinkin kertaan ostostelemassa Lappeenrannassa, joskin itselle ostettujen objektien määrä on sangen alhainen. Sen sijaan kulutin aikaani istumalla sovituskoppikäytävällä samaan aikaan kun peräti kolme uroota sovitteli vaatteitaan ja kävi aina käytävällä kysymässä Minun Korkeudeltani, istuuko kyseinen vaate taikka onko se muutoin sovelias. Myyjiä taisi naurattaa jopa enemmän kuin minua, etenkin kun minä vielä jouduin hakemaan sitten isompaa tai pienempää kokoa milloin kellekin. Muun ajan olen kuluttanut sinne sun tänne säntäillen, lenkkeillen sekä juhlalliseen viikonloppuun valmentautuen. Mutta ehkäpä siirryn reissun kuvalliseen antiin kootusti.


Kotiovelle mennessä minua tervehtivät vanhat nokialaiset, jotka kantoivatkin nykyisellään orvokkeja. Meillä vanhukset ovat hitusen heikkoja heittämään pois yhtään mitään, joten kaikki pitää säästää. Toinen saapas on muuten portaiden toisella puolen, sisuksissaan satsi keltaisia orvokkeja.
Olen muuten hulluna orvokkeihin, etenkin tummanpunaisiin sekä -sinisiin. Myös suo-orvokki sekä metsäorvokki luontaisista lajeista ovat minusta hurjan suloisia.


Sisällä oli myös vähän arvokkaammassa astiassa oleva kukkakimppu. Sangen suloinen kimppu. Terveisiä vaan kaikille tutkintonsa valmiiksi pakertaneille, minä katselin kaupassa huokaillen tänään miten ihmiset hamstrasivat pitkävartisia ruusuja. Minä vaan jatkan omaa urakkaani aloittamalla maanantaina hommat graduni kimpussa. Toivottavasti joku minullekin sitten reilun vuoden päästä kukkia kantaisi, päättäjäispäivät ruusukimppu sylissä ovat ehdottomasti ihania.

Viimeisenä on vuorokausi, jolta on eniten kuvia. Kävimme miehekkeen isän mökillä Saimaalla. Nautin äärettömästi pienessä moottoriveneessä istumisesta, etenkin jos aallokkoa on yhtään. Se keikkuminen ja pomppiminen on jotakin mielettömän mukavaa. Siksi tämäkin reissu oli sangen odotettu. Vaikka olimmekin paikalla vain yhden illan, reissu oli oikein mukava. Lämmittelimme saunaa ja nautimme ihanasta auringonlaskusta, jonka aikana alkoi myös tihuuttaa vettä hiljalleen. Kaunis ilta.


2 kommenttia:

*~SL kirjoitti...

Upeita kuvia!!

Annis kirjoitti...

*~SL: Kun olisi ollut vielä lämpöinen vesi, niin olisin ollut kovasti onnessani. Nyt piti tyytyä sellaiseen hätäiseen pulikointiin, vaikka maisemat olivatkin kyllä todella kauniit :]