lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Karvakerät

Mekko on nyt valmiina, samoin virkkaamani boleron takakappale. Ehkäpä tämä siis tästä. Kuvia minulla ei ole vielä kummastakaan. Mekon kanssa ongelmana on eniten se, että olkaimettomana se on melkoisen vaikea kuvata niin, että siitä saisi henkarissa tai tasoon levitettynä lainkaan kuvaa siitä, miten se varsinaisesti istuu ylle puettuna. Kauniisti sanottuna moinen näyttää tasossa huomattavan paljon rujommalta kuin ihmisten ylle kiskottuna. Päälle puettuja kuvia en itse tyksi läheskään niin paljon harjoittaa, joten mekko odotelkoot parempaa huomista kaapissa. Sen sijaan ajattelin paneutua kissallisiin ajatuksiin tänään.


Huisku eli oikeammin Huiskuhäntä on 11.5.2005 syntynyt kissaneito. Neiti tuli meille puolivahingossa saman vuoden elokuusa, miehekkeen täti kun etsi kissalle sijoituspaikkaa. Mieheke muuten totesi tämän kissan pentuna kuvassa nähtyään ensin, että ei kai me nyt noin rumaa kissaa oteta. Minusta neiti kuitenkin oli jo pienenä varsin suloinen, pitkäkarvainen ilmestys. Myöhempinä vuosina mieheke on koettanut korjata lausuntoaan väittäen kiivaasti, että kyseinen kuva oli harvinaislaatuisen huono, eikä kuvannut rehellisesti olemassaolevaa tilannetta. Uskoo ken tahtoo :P Nimensä neito sai yllätyksellisesti mahtavan tuuheasta hännästään, jota hänellä on ilkeä taipumus läpsäytellä päin ihmisten naamoja sylissä istuessaan.

Huisku on seurallinen, joskin arvokkaan fiinisti käyttäytyvä. Sylissäkään ei suostuta olemaan selällään, sehän tuntuu lempo vie siltä kuin joku muu olisi tilanteen herrana sillä hetkellä. Neiti on myös äärimmäisen vieraskorea ja onkin ensimmäisenä paikalla venytellen ja itseään kissamaisella itsevarmuudella esitellen, kun talossa on vieraita ihmisiä.

Lähestulkoon jokainen aamuni alkaa kotona sillä, että kellon soidessa/aukaistessani silmät kuuluu kevyt naukaisu ja neiti hyppää rintakehäni päälle istumaan ja odottelemaan, että saan itseni hereille. Päivisinkin hakeudutaan vähintään muutaman kerran syliin istumaan tai kerjäämään, että leikittäisiinkö tänäänkin kummassa kädessä -leikkiä tai muita Huiskun suosikeita.



Pikkuinen on Huiskun sisar/sisarpuoli, kummankaan isästä ei ole tarkkaa tietoa. Perättäisissä pentueissa syntynyt Pikkuinen näki maailman 28.7.2005 ja meille hän muutti joulukuussa. Alunperin neitien äiti piti steriloida pentueiden välillä jotta laajemmalta perheeltä vältyttäisiin, mutta kyseinen kissa oli ehtinyt tulla tiineeksi toistamiseen heti edellisen pentueen perään.

Pikkuista kutsuttiin kyseisellä nimellä hänen pentuaikanaan erotuksena Huiskusta, joka luonnollisesti oli tuolloin isompi (Nykyisin kokoerokin on mennyt kuin absurdia elämäämme korostamaan toisinpäin eli Pikkuinen onkin isompi). Samaan aikaan koetettiin keksiä soveliasta nimeä uudelle tulokkaalle. Loppujen lopuksi totesimme jonakin aamuna, että pentu pannahinen tottelee tuota väliaikaisnimeä. Siispä Pikkuinen olkoot.

Pikkuinen on mahdollisesti vielä Huiskuakin seurallisempi sekä epämääräisen hassu. Neiti työntelee vesikuppeja nenällään ympäri asuntoa, tekee mitä merkillisimpiä seuratemppuja ja pitää erityisesti ihmisten varpaista. Toisinaan Pikkuinen ryömiikin keskelle huonetta ja naukuu surkeasti, kunnes joku kanssaeläjä älyää ojentaa jalkaansa ja heilutella varpaitaan. Niitä puskiessa ilmeisesti maailma muuttuu oitis paremmaksi paikaksi.

Pikkuinen on aina ollut enemmän miehekkeen kissa siinä missä Huisku minun. Neiti käy hakemassa miehekkeen illalla nukkumaan jos tällä menee liian myöhään ja herättää tämän aamuisin puskemalla miehekkeen naamaa (Minun kissani osaa sentään odottaa, että herään omatoimisesti :P).

4 kommenttia:

*~SL kirjoitti...

Oi ihanat kissat!:)

Annis kirjoitti...

*~SL: Neidit on molemmat jokseenkin persoonallisia sekä luonteeltaan että ulkonäöltään :] Nyt tuntuu talo liian hiljaiselta, kun viikon loman ajan ollaan eri paikassa ruojakkeiden kanssa.

Mikaela kirjoitti...

Kiitti kommentista ;o) Piti heti tulla kurkkaamaan... Ihana kisu!! Melkein yhtä ihana kuin meidän koirat ;OP

Annis kirjoitti...

mikaela: Minusta jotenkin tuntuu, että kaikki karvapallerot ovat tavalla tai toisella pohjattoman suloisia. Vasta tutun kissa sai pentuja ja jestas, teki mieli taas ottaa uusi pallero meillekin pyörimään :]