Keskeneräisyyttä ja kasveja

Täpläkkö? Täpläkäs? Täplikkö? Ei kun hei, se oli täplikki! 

 Viimeiseen viikkoon on ehtinyt mahtua niin illanistujaisia, leivontailtaa, käsityöillan emännöintiä, pilkkireissua kuin Viherlandian tutkimusretkeä (josta siis kuvan täplikki kotiutui, nyt vaan toivon etten saa raukkaa hengiltä ihan heti). Puhumattakaan sitten niistä normaalin elämän lieveilmiöistä, kuten tenttiinlukemisesta ja muusta sellaisesta. Viikonlopuksi veljeni puoliskoineen tulee myös käymään, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa varmasti myös tulevina päivinä. Koetan keskittää tänään voimani asunnon siivoamiseen ja vieraiden vastaanottamiseen. Tarkoitus olisi hieman käydä kaupungilla ja mahdollisesti käydä kokeilemassa lumikenkäilyä viikonlopun mittaan. Toivotaan siis hyviä kelejä ja upeita kenkäilymaastoja!

Enää neljä kirjaa läpikäymättä, helei!

Tenttipuolella olen pakertanut lopputenttiä varten omaa osuuttani kirjallisuudesta läpi. Tenttiin kuuluu siis 21 kirjaa, jotka jaoimme kahden opiskelutoverini kanssa kolmeen osaan urakkaa helpottamaan. Omat kirjani ovat olleet hirvittävän mielenkiintoisia ja tarjoilleet paljon uutta tietoa sekä uusian näkökulmia vanhoihin juttuihin. Tein siis myös lopputyöni kotimaisista luonnonkasveista ja niihin liittyvästä tieteellisesti tutkitusta ja todennetusta tiedosta, joten jotenkin minulle lankesivat kuin luonnostaan muutkin yrttikirjat kirjallisuusluettelosta. Nämä poikivat myös muutaman ajatuksen ja varmasti useammankin artikkelin tässä kevään mittaan Villikatajaan.

Viherlandian reissusta tarttui täplikin lisäksi mukaani maija sekä pussillinen siemeniä. Kulutinkin eilen hartaan tovin pistämällä multiin etenkin yrttien siemeniä. Viime kesänä basilika innostui rehottamaan parvekkeellani niin reilusti, että ehkäpä sitä saisi tänäkin vuonna komean puskan ja pakastimeen asti. Koska myös muiden mausteyrttien käyttö on sitkeän opiskeluni seurauksena noussut huomattavasti, kainona toiveena olisi saada niitäkin omaan pieneen hyötypuutarhaan parvekkeelle. Kesän kuvioista johtuen minusta ei varmaan tänä kesänä ole viljelypalstalleni Viitaniemeen, mutta Lilya tarjoutui oitis auliiksi palstan alivuokralaiseksi vihannespalkalla. Koetammekin siis saada yhteisyrityksen kukoistamaan.

Pahoinpidellyt Kai-Mei raukat.

Sain puikoilla pitkään viivytelleet Kai-Meit valmiiksi. Nämä reppanat pitäisi ehdottomasti kostuttaa, pingottaa ja kuvata jonkun neljä numeroa pienemmän kengänkoon omistajan jalassa. Koska kiire, en ole tehnyt mitään edellisistä. Tämä paha? Jahka saan jonkun kyllin pienijalkaisen houkuteltua asuntoon, voin ottaa ne Oikeat Kuvat, joissa sukat ja malli esiintyisivät edukseen. Harmittaakin taas vaihteeksi olla näin isojalkainen. Itse pidin mallista hurjan paljon ja se on todella kaunis (vaikka kuvan perusteella voisikin päätellä jotakin muuta).

Mysteerihuivi rutussa, kiitos pyöröpuikkojen kiemurtelun (Onko kaikkien käsitöideni karu kohtalo näyttää rujoilta kuvissa?)

Lisäksi aloitin ihanasta TeeTeen Elegantista eli silkin ja villan sekoituksesta kolmiohuivin. Lanka on ihanaisen pehmeää ja pääsin pitkästyttävän sileän aloituksen jälkeen tekemään ensimmäisiä kuvioita eilen illalla. Kyllä tästä vielä ihan oikea huivi tulee!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Minä lähden niihin siivouspuuhiin intoa puhkuen.

Palikoita

Minulla on peräti kolmet keskeneräiset sukat yhtä aikaa puikoilla. Yhdet aloitin jo jokin aika sitten, toiset aloitin reissutyönä ja kolmannet piti tehdä lahjuksiksi. Tästä syystä työtahti yksittäisten kohdalla on ollut lievästi sanottuna hitaanlainen.

Sain kuitenkin alkuviikosta vihdoin reissutyöni valmiiksi ja eilen peräti jaksoin päätellä langat. Sukissa ei ole juuri mitään erityistä, jollei lasketa mukaan juulilta saatua vinkkiä ohuiden sukkalankojen reippaampaan jämäkäyttöön. Niinpä sukat onkin tehty eri töistä ylijääneistä punasävyisistä langoista. Suurin riemu näitä tehdessä olikin katsella, että jaahas, tuossa menevät siskon sukan langat, tuossa kaverin, tuossa taas äidin, tuossa tädin...

Minulta puuttuvat edelleen kaikki värisommittelun taidot, joten lankoja on otettu säkistä lähinnä siinä järjestyksessä, kun ne ovat käteen sattuneet. Oman jännityksensä aiheutti myös se, että miten paljon pienen pienestä kerästä oikeastaan edes lankaa riittäisi ja tästä syystä myös neuloin sukat yhtä aikaa. Pohjalla kulki väriään hiljakseen marjapuuronvärisestä aina tummemman punaiseen vaihtuva lanka. Muut langat olivat tosiaan jämäversioita aiemmista sukista. Ovat sopivan jämäkät toimittamaan saapassukkien virkaa ja sopivat siihen tehtävään muutoinkin esteettisten ansioidensa (tai ehkäpä niiden puutteiden) vuoksi.

Vielä jos jaksaisi ne kaksi muuta paria väkertää valmiiksi asti, toisista puuttuisi enää kärjestä muutama hassu sentti neulomista. Lisäksi hämmästytin toissapäivänä jopa itseäni osoittaessani yllättäviä ompelullisia kykyjä, mutta palaan niihin tuonnempana, jahka aihe on ajankohtaisempi.

Viikonloppua hiljakseen odotellessa, mies lähtee treenileirille ja minä meinasin vihdoinkin kokeilla kotona olemista tämän Imatra-Tukholma-viikonloppu Tampereella -sekoituksen päätteeksi. Tulee tarpeeseen, etenkin kun nokka on hieman vuotanut ja ääni viime päivinä käheytynyt. Jospa sitä osaisi ottaa rennosti, käydä vähän kävelemässä ja lukea hyviä kirjoja!

Hauska tavata!

Hiljaiselon katkomisesta näyttää tulleen varsinainen teema blogissani. Osittain syynä ovat olleet viime viikon reissu Tukholmaan sekä ystäväni viikonlopun yli kestänyt vierailu. Toisaalta syynä ovat olleet myös muut kiireet, joista yksi on ollut Villikatajan blogin ylläpito.
Aloin myös pohtia, miten mielekästä minun onkaan pitää oma käsityöblogini erillisenä ja anonyymina paikkana, kun samaan aikaan blogaan aktiivisesti noin kerran viikossa yhden klikkauksen päässä omalla nimelläni ja naamallani. Jos siis tahtoo todella tietää, kuka olen ja miltä näytän, sen selvittäminen on ollut viimeiset puoli vuotta todella simppeliä puuhaa. Minulla on kuitenkin ollut aina tarve pitää kiinni yksityisyydestäni kohtalaisen tiukastikin ja jotenkin tuntui vieraalta ajatukselta kirjoittaa omalla naamallani mitään. Nyt olen kuitenkin joutunut opettelemaan netissä itseni esillä pitämistä uudella tavalla syksyn mittaan ja alan olla sen kanssa hiljakseen sujut.

Niinpä siis jatkossakin tämä blogi keskittyy käsitöihini, arkeeni ja reissuihin eli sinällään sisältö tulee säilymään ennallaan. Anonymiteetin puolelle sen sijaan tahtoisin tehdä pienen muutoksen tulevaisuudessa, minusta kun tuntuu omituiselta tosiaan esittäytyä toisaalla avoimesti ja klikkauksen päässä esiintyä taas nimettömänä ja kasvottomana.

Villikatajan blogin puolella sen sijaan kirjoittelen ruoanlaitosta, biologiasta, luonnontuotteista ja pienistä askelista kohti kestävämpää elämäntapaa. Jos täällä on pidemmän tovin kovin hiljaista, kannattaa vilkaista Villikatajan puolelle, todennäköisesti minulla on ollut jotakin kerrottavaa siellä. Esimerkiksi reseptejä en kirjoita enää tälle puolelle lainkaan.

Joten siis näiden ratkaisujen seurauksena lyhyt esittäytyminen niin vanhoille kuin uusillekin tyypeille lienee paikallaan.

Hei, minä olen Annukka. Koska etunimeni on pitkä, se on ollut tapana lyhentää erilaisilla tavoilla etenkin rakkaimpien ihmisten toimesta. Olen ollut Ande (joka kääntyi pian sisareni suussa tavujen paikkaa vaihtamalla kätevästi muotoon Dean. Käytän kyseistä nimeä muuten irkin puolella nickina), Annis, Ankka, Ada ja kaikkea muuta yhtä epäilyttävää. Näistä nimi Annis vakiintui pian käyttööni blogin puolella.

Kotiseuturetkue viime kesänä Lappeenrannassa eli kotoisammin perinteiset kesänlopettajaiset

Olen kotoisin Imatralta, jonka takia puhun edelleen vahvaa karjalan murretta. Netissä käytän aina kirjakieltä, mikä on herättänyt välillä ihmisissä suurta hilpeyttä. Nykyisin asun avomieheni ja kolmen pitkäkarvaisen maatiaiskissan kanssa Jyväskylässä. Mies opiskelee ja tekee töitä samaan aikaan yliopistolla, minä puolestani lisäkouluttaudun luonnontuotealan asiantuntijaksi ja olen samalla touhustellut tänne Keski-Suomen alueelle kehittämishanketta luonnon keruutuotteita koskien Lilyan kanssa. Mikäli hanke saa rahoituksen, siitäkin varmaan tulee kerrottua enemmän ja seikkaperäisemmin tuolla toisen blogin tietämillä.

Käsitöiden lisäksi elämääni rytmittävät harrastuspuolella kirjoittaminen, lukeminen, luonnossa liikkuminen, ruoanlaitto, liveroolipelaaminen (=larppaus), pöytäroolipelit (=ropettaminen) sekä pelit ylipäätään niin lautapeli-, konsoli- kuin tietokonemuodossakin. Pitkäaikainen partioharrastukseni on nyt tauolla omien kiireideni johdosta, mutta minun on vaikea kuvitella pysyväni kovin kauan poissa sen ääreltä.
Vaikken laske matkustamista varsinaiseksi harrastukseksi, se täyttää kovin usein arkeni. Minulle reissaaminen voi olla yhtä hyvin seikkailumatka eväiden kanssa lähimetsiin, yöpyminen kansallispuiston laavulla tai lentäminen toiselle puolelle maapalloa. En voisi kuvitella elämää ilman tätä pienen seikkailun tuntua arjessani.

Viime viikon alussa Tukholmassa pakkasta uhmaamassa

Olen pitkä ja iso ja vaalea (ja vähän kömpelö). Pidän kesästä ylitse kaiken ja rakastan paljasjaloin ruohikossa kävelyä. Rakastan myös intohimoisesti Saimaata ja sen lukuisia pikkusaaria. Luen aina, kun minulla on siihen tilaisuus. Nautin siitä, kun saan ihmiset ympärilläni viihtymään ja rakastan tarinoiden kertomista ja hulluttelua sopivassa suhteessa. Olen ammatinvalintapsykologin mukaan voimakas tieteellis-taiteellinen kahtiajako ja tämä raivostuttava järjen ja tunneperäisyyden ristiriita sulostuttaa arkeanikin säännöllisesti. Olen välillä jääräpäinen ja periaatteellinen viaksi asti. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä heikommaksi on käynyt myös sietokykyni muiden huonon käytöksen ja ihmissuhteissa tapahtuvan hyväksikäytön suhteen. Inhoan maksaruokia, kiirettä ja julmuutta.

Jotta koko postaus ei menisi vain pitkitetyksi kertomukseksi itsestäni, ajattelin armahtaa teitä hieman ja kertoa myös viime aikojen saavutuksista käsitöiden saralla. Ensimmäinen saavutukseni lähenteli jo melkoista ahkeruutta, minä nimittäin viimeistelin ne puuttuvat kaksi senttiä toisen peukalon lapasesta. Nämä peruslapaset tikuttelin kasaan jo uuden vuoden tienoilla, mutta niistä jäi uupumaan pieni pätkä peukalosta. Sitten tietenkin unohdin ne kokonaan Imatralle ja siellä ne olivatkin aina viime viikon reissuun asti. Nyt viimeistelin ne ja pohdin, että käyttäisinkö niitä itse päällyslapasina kylmillä keleillä vaiko huovuttaisin ne pienikätisemmälle.

Lanka: Novita Puro, sävyä en valitettavasti muista
Malli: Peruslapanen
Muuta: Näitä oli mukavan rentouttavaa neuloa uuden vuoden aattona leffoja katsellessa. Ajattelua ei tarvittu juuri lainkaan. Oivallinen välityö siis kaiken kaikkiaan.

Muissa projekteissa päätin vaihtaa kylppärissä käyttämäni vanulaput kestoversioihin. Tämä ajatus on pyörinyt päässäni jo jonkin aikaa ja sain vihdoinkin sen toteutettua. Kankaaksi hain pienen palan flanellia paikallisen kangaskaupan palalaarista. Pesin sen ja leikkelin yksinkertaisesti ympyröitä juomalasin pohjaa mallina käyttäen. Ympyröiden reunat huolittelin siksakilla. Komeampaa jälkeä olisi varmasti syntynyt saumurilla, mutta nämä toimivat käytössä vallan mainiosti.

Laput ovat olleet käytössä juuri sopivan pehmoisia ja tehokkaita. Imukykyä kaipailisin vielä hieman lisää, mutta se hoitunee ongelmitta käytön myötä. Yleensähän kankaissa ja langoissa imukyky paranee huikeasti pesukertojen myötä. Sitä siis odotellessa. 

Kuvat: Käsityökuvat omaa satoa, kuvat minusta puolestaan ovat lähtöisin Tuukin kamerasta.

Hangella kevein askelin tanssien

Minä en näköjään pääse tästä aiheesta yli enkä ympäri. Sain lisäpuhtia viimeiset pistot tökittyäni ja värikarttaa silmäillessäni - minulla oli noin 35 sävystä enää 8 pistelemättä peruspistoiksi. Pistoja oli myös määrällisesti selkeästi vähemmän edessä kuin niitä oli takana. Tästähän saattaa joskus tullakin valmista!

Tädin mekko on viimeistelyjä vaille valmis, puolipistoista koostuvat pilvet on tökitty kokonaan ja jäljellä onkin lähinnä enää siipien urakoiminen sekä muutamat yksittäiset sävyt sinne tänne. Plus joku taisi mainita joskus ne lempparini eli helmikirjonnat.

Lupaan välillä pyhästi kirjoitella jostakin muustakin, mutta tämä projekti jotenkin lumosi minut pitkästä aikaa.

Tassunjäljissä

Loppuviikosta palailen takaisin käsitöiden merkeissä, mutta tässä välissä ajattelin jakaa kanssanne erään taloutemme kissoihin liittyvän hankinnan. Muille kuin kissapetojen ystäville tämä juttu ei tarjonne mitään kovinkaan henkevää, joten skipatkaa vapaasti.

Meillä on tosiaan kolme karvanaamaa ollut talouden jatkeena jo useamman vuoden ajan. Koska kolmikko viihtyy pääosin sisäkissoina ja käy pihamaalla pelkästään valjaissa (eivätkä kaikki tekisi mielellään sitäkään), sitä joutuu omistajana välillä pohtimaan paljonkin, miten pitäisi kissojen elämän mielekkäänä ja keksisi kylliksi niille sopivia virikkeitä.

Kissakavereista on toki seuraa toisilleen ja akuuteimpaan tekemisen tuskaan eläintoverit ovat tuoneet helpotusta toisilleen alusta lähtien. Lisäksi kissojen kanssa vietetään aikaa, niitä leikitetään ja esimerkiksi ylienergisen Pihkan kanssa opiskellaan perustemppuja istumisesta aina esineiden tunnistamiseen ja pomppaamiseen (kiitokset vain Rnille, joka kannusti meidät alkuun). Oman lisänsä tuo olohuoneemme akvaario, joka toimii paitsi oivana köllöttelyalustana, tarjoaa etenkin Pihkalle loputtoman viihdelähteen liikkuvine kaloineen.

Yhteistyötä tai ainakin toisen saaliin kärkkymistä

Meillä on kokeiltu aktivointipalloja ja muita vastaavan tyyppisiä leluja, mutta kissoilta menee vain minuutti saada pallo jumiin sohvan tai jonkin muun huonekalun alle ja lysti (sekä se paljon puhuttu aktivointi) jääkin sitten siihen. Monimutkaisempien härveleiden kohdalla meillä oli hieman uskonpuutetta siihen, ymmärtäisivätkö kotipalikkamme lainkaan, mistä on kyse. Hieman joulua päätin kuitenkin paikallisessa Mustissa ja Mirrissä vierailun päätteeksi ostaa kokeiluun uuden aktivointilelun. Trixien Cat Activity Turn Around (korskea nimihän on tunnetusti tärkein) osoittautui käytössä sangen kelvolliseksi.

Turn Aroundin perusajatuksena on kolme liikkuvaa muoviputkea ja piikikäs alusta

Luonnossahan valtaosa minkä tahansa eläinlajin päivästä pyörii ravinnonhankinnan ympärillä. Mitä syödä ja mistä sitä saada? Eläimen täytyy myös optimoida ruoanhankintaansa, sillä ruoan etsintään, saalistamiseen ja saaliin käsittelyyn pitäisi kulua vähemmän energiaa kuin mitä se itse saaliista saa, mikäli mielii hengissä selvitä. Etenkin vähäenergistä ruokaa syövät kasvissyöjät kuluttavat valtaosan päivästään pelkästään etsimällä ravintokasveja ja syömällä niitä saadakseen energiantarpeensa täytettyä.

Kissa ei poikkea tästä säännöstä, kuten jokainen pihalla liikkuvan kissan saalistusta seurannut tietää. Eläimeltä kuluu paljon aikaa, hoksottimia ja energiaa siihen, että se löytää sopivan saaliin, koettaa pyydystää sekä ja lopulta ehkäpä saakin saalista. Hieman kotikissaa isommalla kissapedolla leijonalla esimerkiksi vain noin joka kymmenes hyökkäys tuottaa itseasiassa saalista eli paljon voimia menee epäonnistumisiinkin.
Niinpä olen jo pidemmän aikaa toivonut löytäväni keinon, jolla siirtää osa ruokinnasta vastaamaan enemmän menoa luonnossa. Tylsästi päivittäin suora tarjoilu kupista tai lautaselta kun on eläimelle kuitenkin aika puuduttavaa verrattuna siihen, millaisen vaivan se luonnossa saaliinsa eteen näkisi. Tähän suuntaan olemme menneet aiemmin jo satunnaisesti piilottamalla pitkin asuntoa pieniä kätköjä kuivaruokaa, jolloin kissat ovat joutuneet etsimään ruokansa.

Saalistaminen on vakava asia,vaikka myyrät ja hiiret olisivatkin vaihtuneet vähemmän jännittäviin kuivanaksuihin

Turn Around osoittautui tavoitteissani soveliaaksi vempeleeksi. Aluksi piilotin sinisten muoviputkien sisään pelkästään kissojen erikoisherkkuja ja opettelimme laitteen käyttöä aloittaen helpoimmasta ja vaikeuttaen tilannetta hiljakseen. Pihka ahneimpana tajusi jutun juonen nopeimmin, mutta neidit seurasivat pian perässä, kun saivat oranssin paholaisen häädettyä laitteen kimpusta. 

Valpas testikäyttäjä aterian päätteeksi

Nykyisin tarjoilen pääasiallisesti kaikki talouden kuivaruoat laitteen kautta. Kissat joutuvatkin siis näkemään hieman vaivaa saadakseen naksut eteensä ensin pudotellessaan niitä putkiloista tassuillaan ja sitten kalastaessaan alustalle pudonneet naksut itselleen. Märkäruoka tarjoillaan edelleen säännöllisesti suoraan lautaselta.

Kokeilu on tähän asti tuottanut vain positiivisia tuloksia ja onkin ihana nähdä, miten keskittyneesti kissat käyttävät aikaansa putkiloiden parissa. Naksuja kuluu aivan yhtä paljon kuin tavallisessakin ruokinnassa eli vaikka saalis pitääkin nyt itse kaivella, se ei ole vähentänyt joukkion ruokahalua. Olenkin sen verran tyytyväinen tähän systeemiin, että uskallan sitä muillekin suositella, joko satunnaiseksi herkkupalojen tarjoamisvälineeksi tai pysyväisemmäksi ruokinta-alustaksi.